Blogi

Sote päätettiin, mutta toteutetaan alueilla

Julkaistu:

 Pekka Aittakumpu

Pekka Aittakumpu

Kirjoittaja on eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen, kansanedustaja (kesk.) ja Oulun kaupunginvaltuutettu.

Viime juhannusviikolla niin minun kuin monen muun olo oli huojentunut: toistakymmentä vuotta eri tavoin valmisteltu sote-uudistus päätettiin vihdoin eduskunnassa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan ja hallituspuolueen jäsenenä sain seurata lainsäädännön valmistelua ja vaikuttaa siihen. Viime talvi ja kevät menivätkin erilaisissa neuvotteluissa ja valiokunnassa sote-lainsäädännön parissa.

Pohjois-Suomen näkökulmasta uudistuksesta tuli hyvä. Sillä turvattiin sairaaloidemme asema ja yliopistollisten sairaaloiden yhteydessä tehtävä tutkimus- ja kehitystyö. Jatkossakin palveluita voidaan tuottaa osuuskuntamallilla, joka on varmistanut ammattilaisten riittävyyttä meillä pohjoisessa.

 

Samaan aikaan soten kanssa käsittelimme valiokunnassa koronaan liittyviä lakeja. Kokonaisuutena sosiaali- ja terveydenhuoltomme on kestänyt korona-ajan rasituksissa.

Samalla ovat silti syventyneet vanhat ongelmat, kuten hoitojonot, hoitajapula ja ennaltaehkäisevän työn riittämättömyys. Näihin sote-uudistus pyrkii vastaamaan: Kun ihminen saa hoidon ajoissa, vähenee tarve raskaammille palveluille. Tämä myös osaltaan vähentää hoitajien ja lääkäreiden tarvetta sekä säästää rahaa.

Hoitajapulaan tulee saada ratkaisuja myös varsinaisen sote-uudistuksen ulkopuolelta. Tämän erittäin ajankohtaisen kysymyksen tulee olla keskeisiä alkavan syksyn aiheita politiikassa.

 

On hyvä, että päätetyssä sote-mallissa järjestämisvastuu sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista on vahvasti julkisella puolella. Perustason palveluiden vahvistaminen onnistuu kuitenkin vain yhteistyössä julkisen ja yksityisen palvelutuotannon kesken. Siksikin on olennaista, että yksityisten tuottamien palveluiden käyttö turvattiin.

On selvää, että näin suuri uudistus ei tule kerralla valmiiksi. Varsinainen käytännön toteutus tehdään nyt maakunnissa.

Soten valmistelutyö alueilla on aloitettu. Pohjois-Pohjanmaalla väliaikainen valmisteluelin tekee työtään, jota aluevaltuusto aikanaan jatkaa.

 

Tulevissa aluevaaleissa valitsemme päättäjät, jotka tekevät päätökset esimerkiksi alueemme palveluverkosta. Päättäjien on osattava ajatella laajasti koko aluetta niin, että palvelut toimivat niin kaupungeissa kuin harvaan asutuilla seuduilla.

Monet sote-alan toimijat ovat odottaneet uudistusta. Toteutuksessa on myös jatkuvasti muistettava, että henkilöstön hyvä johtaminen lisää motivaatiota ja työhyvinvoinnin kehittäminen on kaikkien etu.

Aluevaaleissa on kyse asioista, jotka koskettavat jollakin tavalla kaikkia suomalaisia.