Hyvinvointia pohjoiseen

Laatupalkinnoilla tuetaan kehittämistä

Julkaistu:

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin laatupalkintokilpailussa jaettiin vuonna 2020 kaksi kolmospalkintoa voittajan ja toiseksi tulleen lisäksi.

 Laatupalkinnon saaneet poseeraavat kukkien kera.
Laatupalkintoja vastaanottamassa Helena Rautio (vas.), Anne Vaakanainen, Tiina Kemppainen, Laura Huilaja, Hannu-Ville Leskelä, Tero Kortekangas, Minna Hjulberg ja Riitta Ruuska. Kuva Tiina Mäki.

Sairaanhoitopiiri haluaa laatupalkintokilpailulla tukea henkilöstön työhön liittyvää kehittämistoimintaa ja nostaa vuosittain esille onnistuneita sairaalassa toteutettuja hankkeita. Työyhteisöt, tutkimusryhmät ja hanketoimijat voivat osallistua kilpailuun potilaan hoitoprosessiin, muuhun toimintaprosessin tai toiminnan kehittämishankkeella, josta on jo olemassa toimintaa parantavia tuloksia.

Vuonna 2020 PPSHP:n laatupalkintokilpailu järjestettiin jo 20. kerran. Johtajaylilääkäri Juha Korpelainen toteaa, että kahden vuosikymmenen aikana kilpailuun on osallistunut yhteensä 221 hanketta. Näistä palkintoja on jaettu 65 hankkeelle ja kunniamainintoja on saanut 18 hanketta.

Vuosien aikana osallistujamäärä on vaihdellut kuten säännötkin. Tällä kertaa kehittämishankkeita oli yhdeksän.

– Yliopistosairaalatausta näkyy töissä selvästi siten, että tekijöillä on osaamista rakentaa hankkeet ja raportoida ne edustavasti.

Tutkimus- ja arviointiylilääkäri Miia Turpeinen toteaa, että laatupalkintokilpailun hieno piirre on, että siinä hyvin monenlaiset hankkeet voivat menestyä.

–  Tänä vuonna voittajahankkeet erottuivat selvästi.

Vuonna 2020 palkitut

  • 1. palkinto: OYS:n nilkkamurtumapotilaan hoidon kehittäminen 2009–2020. Hankkeen ansiosta erotetaan paremmin potilaat, jotka eivät hyödy leikkauksesta, mikä nopeuttaa hoitoa ja säästää kustannuksia. Hannu-Ville Leskelä, Tero Kortekangas, Ristomatti Lehtola, Iikka Lantto, Jaakko Rönty ja Pekka Hyvönen.
  • 2. palkinto: Iltaheräämötoimintamalli operatiivisella tulosalueella. Iltaheräämö on vähentänyt potilaiden siirtoja heräämöstä toiseen iltaisin. Potilaat myös pääsevät päivystysajan leikkauksiin entistä sujuvammin. Merja Mosorin, Minna Hjulberg, Jaana Mällinen, Jarkko Hyvönen, Hilkka Tihinen, Johanna Korva, Tarja Niinikoski, Maaria Juntunen, Soile Paasovaara, Anitta Tanhua, Marjaana Haataja, Merja Fordell ja Hanna Rautiainen.
  • jaettu 3. Aknepotilaan digihoitopolku. OYS:n ihotautien poliklinikalla käyttöön otettu digihoitopolku tehostaa potilaiden ohjausta. Kaisa Tasanen-Määttä, Laura Huilaja, Tuula Määttä ja Helena Rautio.
  • jaettu 3. Synnytyspelkopotilaan etävastaanotto. Toiminta on tehostunut ja resursseja on vapautunut muuhun potilastyöhön. Marja Vääräsmäki, Tiina Kemppainen, Satu Ilves, Anne Vaakanainen, Erja Iljina ja Petra Huisman.