Biokemististä tohtoriksi

Oulun yliopisto ja OYS tekevät paljon yhteistä tutkimusta. Anna Kemppi on tohtorikoulutettava, joka on mukana sydämen fibroosia ja vajaatoimintaa tutkivassa ryhmässä.
Tohtorikoulutettava Anna Kemppi on biokemisti, joka tekee väitöskirjaa Oulun Yliopiston lääketieteen yksikössä, terveys- ja biotieteiden tohtorikoulutusohjelmassa. 

Anna Kemppi on tohtorikoulutettava, eli hän tekee tällä hetkellä väitöskirjaansa Oulun yliopistossa. Hän on mukana Risto Kerkelän molekulaarisen kardiologian tutkimusryhmässä, jonka päätutkimusaiheena on sydämen vajaatoiminta ja sydämen fibroosi. Tutkimusryhmässä Kemppi on ollut mukana puolitoista vuotta.

Sydämen fibroosi tarkoittaa sydämeen muodostuvaa sidekudosta, jota ilmenee sydänlihaskudosvaurion seurauksena. Sidekudos korvaa sydänlihaskudosta, jolloin sydämen kudosrakenne muuttuu. Sidekudos ei pysty pumppautumaan eikä se johda sähköä, jonka vuoksi pumppausteho heikkenee. Se voi johtaa esimerkiksi rytmihäiriöihin ja altistaa sydämen vajaatoiminnalle sekä pahimmillaan äkkikuolemille.

– Tutkimusaihe on tärkeä, se koskettaa maailmalla ja Suomessa monia ihmisiä, Kemppi selittää.

Fibroosia voi Kempin mukaan aiheuttaa sydänlihaskudoksen vaurioiden lisäksi esimerkiksi sydänperäinen stressi tai korkea verenpaine. Lisäksi hän luettelee geneettiset tekijät ja myrkyt mahdollisiksi fibroosin aiheuttajiksi.

Aihetta on tutkittu Kerkelän ryhmässä jo pitkään. Kliinistä tutkimusta tehdään OYSin puolella ja Kempinkin tutkittavaksi on tullut potilasnäytteitä OYSista.

– Tutkimuksen varsinainen päämäärä olisi löytää hoitokeinoja fibroosiin, jotta sitä voitaisiin ennaltaehkäistä. Etsimme myös biomarkkereita, jotka voisivat tulevaisuudessa helpottaa diagnosointia ja helpottaa ennaltaehkäisevän hoidon löytymistä.

Solut mikroskoopin alla

Kempin pääkenttänä tutkimuksessa ovat sydämen fibroblastisolut, jotka sydämen vaurioituessa muuntuvat ja alkavat muodostaa sidekudosta. Hänen väitöskirjansa tutkimusaiheena ovat apelin-, apela- ja sprouty-proteiinit.

– Yritän selvittää millä mekanismilla tai mekanismeilla apelin- ja apela-proteiinit osallistuvat fibroosin säätelyyn. Sprouty-proteiinia ei ole tutkittu vielä paljon, mutta saadut tulokset ovat mielenkiintoisia. Haluamme selvittää, mikä sen rooli sydämen fibroblastissa ja fibroosin kehittymisesssä on.

Aihe on tullut Kempille ikään kuin perintönä Kerkelän ryhmässä aikaisemmin olleilta väitöskirjatutkijoilta. Aihe on Kempin mukaan sen verran tärkeä ja mielenkiintoinen, että tutkittavaa riittää vielä pitkälle.

– Fibroositutkimus on yksi Oulun yliopiston fokusalueista, eli yliopistollakin tätä pidetään hyvin tärkeänä aiheena.

Monen mutkan kautta

Kemppi on alun perin kotoisin Kouvolasta, josta hän ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen lähti pohjoiseen töihin. Muutaman talven jälkeen hän halusi opiskelemaan kosmetologiksi ja koulutuksen aikana kiinnostui kosmetiikan kemiasta. Harkinnan jälkeen hän päätyi hakemaan Oulun yliopistoon opiskelemaan biokemiaa.

Opintojen aikana Kemppi kävi kurssin lääketieteellisen tiedekunnan puolella. Tämän kurssin opettajina olivat Kempin nykyinen esimies professori Risto Kerkelä ja biolääketieteellisen tutkimusyksikön johtaja Jukka Hakkola. Hyvät opettajat tekivät Kemppiin vaikutuksen.

– Opintoja varten piti tehdä harjoittelu ja mietin, että jommankumman tutkimusryhmään olisi kiva mennä harjoittelijaksi. Riston ryhmän aihe, eli sydämen vajaatoiminta ja fibroosi oli mielestäni mielenkiintoisempi, joten hain sinne.

Kemppi oli ensin kesän harjoittelijana Kerkelän ryhmässä ja kesän jälkeen jäi töihin samaan paikkaan. Hän teki gradunsa samoissa töissä ja haki lopulta auennutta väitöskirjapaikkaa.

– Tulin siis alun perin harjoitteluun ja olen vieläkin täällä hommissa, hän naurahtaa.

Käytännön työ antoi varmuutta

Opintojen aikana Kempillä oli vaikeuksia kurssien kanssa, eikä hän aina uskonut omaan tulevaisuuteensa tutkijana. Opiskelu ei tuntunut varmalta. Harjoittelusta jäi kuitenkin hyvä tunne, joka motivoi hakemaan väitöskirjapaikkaa.

– Kun tulin tänne harjoitteluun, niin jotenkin innostuin. Sain tehdä kaiken itse ja opin todella paljon uusia menetelmiä. Laboratoriotyöskentelystä tuli varmaa ja minulle tuli sellainen olo, että voisin oikeasti tehdä tätä työkseni.

Kemppi kuvailee työilmapiiriä tutkimusryhmässä hyväksi. Työkaverit tukivat ja opastivat, eikä suorituspaineita ollut. Epävarmuus tutkijan taidoista hälveni pikkuhiljaa.

– Oli mukavaa saada henkilökohtaista opetusta, kun monesti kurssilaboratorioissa oltiin isoissa ryhmissä. Täällä on sellainen olo, että tyhmiä kysymyksiä ei ole ja aina saa apua.

Vaikka tutkimustyöhön on tullut paljon varmuutta, eivät asiat aina mene suunnitelmien mukaan. Kemppi kokee tutkimustyössä tärkeäksi sen, että osaa ottaa vastaan myös epäonnistumisia.

– Pitää osata hyväksyä pettymyksiä. Joskus kokeesta ei saa mitään tuloksia, eikä siitä saa masentua. Pitää vain jaksaa jatkaa hommia, kyllä se yleensä jossain vaiheessa palkitsee. Jos yrityksestä huolimatta tuloksia ei tule, sitten pitää vaihtaa suuntaa ja harkita uudestaan mitä tekee. Epäonnistumisia tulee, eikä niistä kannata harmistua.