Tiedote

Veikeä kettuhahmo ilostuttaa lapsia sairaalakäynnillä

Julkaistu:

Oulun yliopistollisen sairaalan uudeksi kaverihahmoksi valittiin 7-vuotiaan Emman piirtämä Kuura Kettu.

OYSin lastenklinikan pihamaa täyttyi vappuviikon tiistaina mukavasta tunnelmasta, kun sairaalan kaverihahmon etsintä huipentui juhlavaan julkistamistilaisuuteen. Yli sadasta lasten ja nuorten ideoimasta hauskasta hahmosta kaverihahmoksi valittiin lopulta 7-vuotiaan Emman piirtämä Kuura Kettu.

Veikeä kettuhahmo tulee jatkossa ilahduttamaan lapsiasiakkaita sairaalakäynneillä, seikkailemalla muun muassa opasteteippauksissa sairaalan käytävillä, viestintämateriaaleissa ja uuden sairaalan leikkitiloissa. Kaverihahmo lisää ilon ja turvan tunteita sairaalassa käynnin aikana.

Voittajahahmon piirtäjä Emma Klasila oli hahmonsa voitosta ansaitusti ylpeä – idea voittajahahmoon syntyi kotona piirtäessä. Emman äiti Päivikki Klasila tiesi OYSin hahmokilpailusta. ”Yhdessä sitten sovittiin, että noin hienolla piirustuksella osallistutaan tähän kilpailuun”, he kertovat. Palkinnoksi hienosta ideasta Emma palkittiin kirjakaupan lahjakortilla, jolle käyttöä varmasti tulee, sillä Emma on innokas kirjojen lukija.

Kaverihahmon ideoita kerättiin OYSin innovaatioalustalla syksyllä 2020. Avoimeen ideakilpailuun saatiin kaikkiaan 105 hauskaa hahmoa, joista 10 jatkoi matkaansa some-äänestykseen OYSin Facebook-sivuille. Näistä kaksi finalistia valittiin vielä äänestykseen sairaalan lastenklinikalle. Lopullisen hahmon äänestivät lastenklinikan asiakkaat.  

Hahmoehdotuksissa oli valtavan paljon hyviä, hienoja ja ihania kavereita. Vaikka lopulliseksi kaverihahmoksi voitiin valita vain yksi hahmo, on kilpailun satoa nähtävillä laajemminkin OYSin uudisrakennuksen työmaa-aidoissa.