Tiedote

PPSHP:n valtuusto hyväksyi uuden sairaalan rakentamisen toisen vaiheen

Julkaistu:

Oulun uuden yliopistollisen sairaalan toinen vaihe rakennetaan nykyisen sairaalan K-rakennusosan päälle. Tavoitekustannusarvio ja budjetti toiselle vaiheelle on yhteensä 347 miljoonaa euroa. Uuden sairaalan keskeisiä tavoitteita on varmistaa moniammatillinen yhteistyö, toiminnan tehokkuus ja tuottavuus, sekä esteettömät ja sujuvat hoitopolut ja -ketjut. Päätoteuttajaksi hankkeeseen on valittu NCC Suomi Oy.

Keskeistä uudessa sairaalassa on tehostaa tilojen käyttöä. Yksi tämän mahdollistava toimenpide on jatkaa vastaanotto- ja leikkaustoimintaa virka-ajan jälkeen nykyistä enemmän.

”Uuteen sairaalan on tulossa alkuperäistä suunnitelmaa vähemmän esimerkiksi leikkaussaleja”, kertoo Oulun yliopistollisen sairaalan kehittämisylilääkäri Tuomas Holma. Myös vuodeosastojen hoitopaikkamäärää on pohdittu tarkasti.

”Vielä vähän aikaa sitten suunnitelmissa oli 688 vuodeosastopaikkaa, mutta tällä hetkellä uskomme 620 paikan riittävän. Hoitopäivien määrään pystytään vaikuttamaan erilaisilla potilasturvallisuutta lisäävillä toimenpiteillä, kuten tehokkaalla infektiontorjunnalla ja lääkehaittojen vähentämisellä”, Holma jatkaa. ”Tämä näkyy suoraa vähenevinä hoitovuorokausina”.

Uudisrakentamisen kustannukset koko hankkeessa ovat yhteensä 920 miljoonaa euroa. Toisen vaiheen tavoitekustannusarvio on 347 M€, josta uudisrakentamisen osuus on 310 M€.

Uusi sairaala on älykäs oppimisympäristö

Keskeinen osa uuden sairaalaan suunnittelua on ollut tutkimus- ja opetustoiminnan huomioiminen. Vastaanottohuoneiden koko on riittävän suuri, jotta myös opetustilanteet mahdollistuvat. Myös neuvottelu- ja ryhmäopetustilojen koot ovat riittäviä tulevaisuuden opetusryhmille.

Tavoitteena on tehostaa moniammatillista ja erikoisalojen välistä yhteistyötä. Tähän tähdätään mm. nykyistä joustavammalla tilankäytöllä, missä eri erikoisalojen osaajat kohtaavat toisiaan työpäivän aikana.

Korona vaikuttanut Oysin vuoden 2020 toimintaan

Koronaepidemia on vaikuttanut monella tavalla Oysin toimintaan vuoden 2020 aikana. Johtajaylilääkäri Juha Korpelaisen mukaan sairaalaan on saapunut tammi-marraskuun aikana lähes 10.000 lähetettä vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

” Syksyn osalta toiminta on ollut lähes normaalilla tasolla, mutta kevään koronaepidemian vaikutukset näkyvät vuoden luvuissa potilasmääriä ja hoitojaksoja alentavasti. Hoitopäiviä on ollut tänä vuonna 12.655 vähemmän ja hoitojaksoja 2570 viime vuotta vähemmän”, Korpelainen toteaa. ”Käytännössä tämä vastaa noin kahden viikon työmäärää Oysissa”.