Hyvässä hoidossa

Huumori tuki hoitoa

Julkaistu:

Juha-Matti Kantolalla kesti lähes puolitoista vuotta toipua työtapaturmasta. Toipuminen ei edennyt niin kuin ajateltiin, mutta hoitoonsa hän on tyytyväinen.

 Huumori tuki hoitoa
Juha-Matti Kantolan mukaan OYSin osastolla 6B on töissä huippuammattilaisia, jotka tekevät aina parhaansa kiireestä huolimatta.

Reissutyötä tekevän teräsrakenneasentaja Juha-Matti Kantolan syyskuinen työpäivä 2019 keskeytyi ikävästi, kun raskas teräspalkki putosi kovalla voimalla jalkaan. Pohje- ja sääriluu murtuivat.

– Työkaverit ajoivat minut Sotkamon työmaalta Kajaanin keskussairaalaan. Sieltä matka jatkui röntgenin, kipulääkityksen ja lastoituksen jälkeen ambulanssilla OYSiin.

Kantola leikattiin vuorokausi onnettomuuden jälkeen. Vammautuneen säären ydinluuhun asennettiin 38 senttiä pitkä ja 8,5 millimetriä paksu titaaniputki.  Putki lukittiin yläpäästä, ja murtuman toiselta puolelta katkennut pala ruuvattiin ydinluunaulaan kiinni.

Kantola vietti operaation jälkeen vajaa kaksi viikkoa osastolla 6B. Häntä vastassa olivat kokeneet hoitajat.

– Samat, kokeneet hoitajat siellä minua hoitivat kuin kahdeksan vuotta aiemmin sattuneen auto-onnettomuuden jälkeen.

Syksyn sairaalajakso oli tälle potilaalle aika tavalla ”kevyempi keikka” verrattuna kolarin jälkeisiin hoitoviikkoihin.

Silloin lantiossa oli useita murtumia, vasen kyynärvarsi katkesi, yksi selkänikama murtui ja painui kasaan, oikeasta polvesta katkesi ristisiteet, pari kylkiluuta murtui, vasemmassa keuhkossa oli ruhjevamma ja perna repesi.

–  Kaikki murtumavammat hoidettiin OYSissa, sisäiset verenvuodot hoidettiin teho-osastolla Skellefteåssa Ruotsissa, missä onnettomuus sattui työmatkalla”, Kantola luettelee.

Mahtavaa kivunhoitoa

Säären ydinnaulauksen jälkeen kivut olivat hurjat. Käytössä olleet kipulääkkeet eivät riittäneet. Tarvittiin uusia konsteja. Arvostettu kipuhoitaja, Kipu-Seppo (akuutin kivun vastuuhoitaja Seppo Holappa) tuli paikalle ja ehdotti osastolääkärille uudenlaista lääkitystä hermosärkyyn. Lääkitysmuutos toi avun.

– Osastolla oli vain mukavia ja asiantuntevia ammattilaisia. Kivunhoito oli mahtavaa. Aina muistutettiin, ettei kivussa saa kärvistellä, jotta toipuminen alkaisi.

Iskussa syntyy myös kudosvaurioita. Kantolankin jalkaan uhkasi pakkautua verta ja kudosnesteitä, jotka nekin lisäävät kipua.

– Aina oli joku tarkistamassa, että nilkka liikkuu ja puristelemassa pohjetta, ettei turvotuksesta ainakaan lisää tuskaa tulisi.

Hurtilla huumorilla

Kantolalle jäi erityisesti mieleen hoitajien hurtti huumori, joka auttoi jaksamaan.

– Vitsiä heitettiin, ja minua se ainakin auttoi. Syksyn ja aiemman kokemuksen valossa täytyy vilpittömästi todeta, että niillä resursseilla, jotka heillä on, osaston 6B ammattilaiset tekevät loistavaa työtä.

Kantola sanoo, että hän pystyi näkemään henkilöstön kiireen, mutta silti hoidon laatu ja potilaan kohtelu olivat ensiluokkaista.

– Hoito on ollut kaiken aikaa sujuvaa, ja koko ajan olen saanut olla huippuammattilaisten hoidossa. Myös yhteistyö työterveyshuollon kanssa toimii.

Kuntoutus on ollut hyvää ja Kantola kiittääkin fysioterapeuttiaan siitä, että tämän kehotuksesta ja kontrollikäyntiä OYSissa aikaistettiin, kun luukipu ei alkanut hellittää.

Uusintaleikkaus ja korona

Kontrolleissa todettiin, että sääriluu ei luutunut kunnolla. Korjausleikkaus eli vaihtonaulaus tehtiin viime lokakuun alussa, jolloin oli kulunut noin 13 kuukautta ensimmäisestä leikkauksesta.

–  Toipuminen sujui sen jälkeen hienosti. Ensimmäisen leikkauksen jälkeen vaivanneet kivut loppuivat pian uusintaleikkauksen jälkeen.

Kantola palasi töihin reilu kuukausi sitten, helmikuun alussa. Työintoa puhkunut mies sai kuitenkin työmaalta koronatartunnan: lieväoireisen, mutta pitkäkestoisen, joten kotona toipuminen jatkui erilaisesta syystä. Töihin hän pääsi palaamaan maaliskuussa.