Tutkimus & opetus

Vuoden 2021 terveysalan vaikuttajat on valittu – mukana myös OYSin työntekijöitä

Julkaistu:

Mediuutiset on listannut 100 terveysalan vaikuttajaa vuodelta 2021. Listalle valitut henkilöt ovat Mediuutisten näkemyksen mukaan vaikuttaneet merkittävästi terveydenhuoltoon ja vieneet sen toimintaa eteenpäin tänä vuonna.

 Vuoden 2021 terveysalan vaikuttajat on valittu – mukana myös OYSin työntekijöitä

Mediuutiset on terveydenhuollon uutis- ja ajankohtaismedia, joka valitsee joka vuosi sata terveysalan vaikuttajaa. Vuonna 2021 mukana on usea OYSin tai Oulun yliopiston työntekijä.

Sadan vaikuttajan kymmenen kärkeen sijalle viisi nousi OYSin johtajaylilääkäri Juha Korpelainen. Mediuutiset perustelee Korpelaisen valintaa näin:

”OYS joutui alkuvuodesta sulkemaan useita leikkaussaleja kuukausiksi henkilöstön uupumisen ja työntekijäpulan vuoksi, mutta sairaalan johto otti tilanteesta opikseen. Se laati esimerkillisen konkreettisen korjauslistan, jolla henkilöstön ylirasitus leikkauspuolella jatkossa taklataan.”

Myös muita OYSin työntekijöitä löytyi sadan vaikuttajan joukosta.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Ilkka Luoma on muutosjohtajana ja hyvinvointialueen väliaikaisen valmisteluelimen puheenjohtajana ollut yksi niistä sote-alan ammattilaisista, jotka luotsaavat sosiaali- ja terveyshuoltoa kohti hyvinvointialueiden Suomea.

Professori ja ylilääkäri Riitta Veijola on tyypin 1 diabeteksen ennustamista ja ehkäisyä tutkivan DIPP-hankkeen vastaava lääkäri Suomessa. Hän on puhunut julkisuudessa siitä, että tyypin 1 diabeteksen HLA-alttiusgeenin seulontaa tulisi neuvoloissa laajentaa kaikkiin lapsiin, jotta löydettäisiin ajoissa ne, joilla on suurin riski sairastua.

Oulun Yliopiston puolelta listalla olivat:

Anette Haukilahti, LL, väitöstutkija

Heidi Siira, TtM

Jussa Loueniva

Julius Nurmenniemi

Jouko Miettunen, kliinisen epidemiologian professori

Katso koko lista täältä!