Töissä Oysissa

Yli tuhat neliötä opasteita

Julkaistu:

Pirisen Pekan tulostin livautti keväällä sisuksistaan valtaisan määrän väriä, numeroja ja nuolia. OYSin uudet opastuskyltit ja kartat syntyivät puusepän varmoissa käsissä.

 Pekka Pirinen tarkastelee tulostimesta tulevia opasteita.
Pekka Pirinen valmisti sairaalan uudet opastuksen kyltit ja kartat OYS:n puuverstaalla.

Puuseppä Pekka Pirisen kevät kului sairaalan opastusuudistuksen käytännön toteutuksessa. Apuna oli maaliskuun alussa saatu uusi tulostin. Sillä tulostettiin yli 1 000 neliömetriä kylttejä.

– Tuli siinä kaikenlaista karttaa ja nuolta tehtyä.

Pirisen työhuone OYSin puuverstaalla sijaitsee kaupungin ja Kempeleen rajamailla Idealinjalla. Hänen käsistään syntyy tarratulostuksena kaikenlaisia opasteita, liikennemerkkejä, pyörätuolimerkintöjä, titteleitä ja nimiä oviin sekä ikkunoiden kalvotuksia.

Teippitulostus on teknologiaa, mutta työ on yhä puusepän käsityötä.

– Pitäähän meidän kaikki tulosteet kuitenkin leikata tuotteeksi, Pirinen perustelee.

Kun virallinen kilpikaivertaja jäi eläkkeelle, nimikylttien teot siirtyivät tarratulostukseksi. Kilpikaivertamista ei ole tehty enää kahteen kolmeen vuoteen. Pirisen mukaan avaimenperät syntyivät kilpikaiverruksena hyvin, mutta tokihan avaimenperistä saa kestäviä teippikoneellakin, kun tulosteet laminoi.

Tulostin on helpottanut ja nopeuttanut työtä eikä opastusurakasta olisi selvitty ilman tätä teknologista työkalua. Hän odottaa jo uutta apuvälinettä. Tähän asti esimerkiksi lattian turvavälimerkinnät on leikattu käsin saksilla, uusi laite leikkaa kaikki muototeipitkin valmiiksi.

Vähän näpelöintiä

Maaliskuussa Pirisen sähköpostiin tulivat graafikolta uuden opastuskäytännön mukaiset mallit, värit ja tekstityylit. Pekka näpytteli tietokoneen karttaohjelmaan jokaisen sairaalan yksikön nimen ohjeiden mukaan.

– On siinä saanut jonkin verran näpytellä. Muutama kirjoitushärökin sinne tuli, mutta yllättävän vähän niitä sattui. Tykkään tästä uudesta opastusmallista, kyllä tämä asiakkaan kulkua helpottaa ja selkeyttää.

Pekka ei tehnyt urakkaa yksin, apua tuli niin puuverstaan työkaverilta kuin muiltakin sairaalan kumppaneilta eri yksiköistä. Erityisesti hän nostaa esiin asennukset tehneet Mika Kokon.

– Ei minulla ollut mitään mahdollisuutta keretä enää asennushommiin.

Pirinen sanoo, että työkokonaisuus sujui yllättävänkin kivuttomasti.

– Aina on oppimisen varaa, teki mitä tahansa. Olen kyllä miettinyt, että ovatkohan sairaalassa kaikki edes ymmärtäneet, miten valtaisa urakka uusi opastus oli. Paljon siitä palautetta tulee yhä.

 

Puuverstas vuodesta 1973

  • OYS puuverstas palvelee sairaalaa mittatilaustyönä. Verstaalla työskentelee kuusi henkilöä.
  • Verstaalla tehdään kaikkea hyllyleikkauksista isoihin kalustekokonaisuuksiin. Mukaan sopii monenlaisia erikoistuotteita, kuten vaikkapa röntgeniin tarvittavat jalankuvaustelineet tai patologian pyytämät arkun kannen kannattimet.
  • Omalle työlle on sairaalassa tarvetta. Verstaan väki tekee mittatilaustöitä suunnittelusta, piirustukseksi ja viimeistellyksi käsityöläistuotteeksi.