Tiedote

Taivalkosken osaston muutos 15-paikkaiseksi arviointi- ja kuntoutusyksiköksi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen järjestämissuunnitelman mukaisesti

Julkaistu:

Taivalkoskella muutetaan osastopaikkoja arviointi- ja kuntoutusyksiköksi. Yksikköön tulee 15 paikkaa. Linjauksen mukaan arviointi- ja kuntoutusyksikkö on tarkoitettu iäkkäälle henkilölle, joka tarvitsee lyhytaikaista moniammatillista hoitoa. Yksikön toiminta on arvioivaa, kuntouttavaa, toimintakykyä ylläpitävää ja edistävää. Yksikön tavoitteena on asiakkaan turvallinen kotiutuminen tarvittavan tuen ja palvelujen turvin. Yksiköt ovat sosiaalihuoltolain mukaista ympärivuorokautista palveluasumista.Asiakkaan kotiin vietävistä palveluista vahvistetaan kotihoitoa, tehostettua kotikuntoutusta ja kotisairaalatoimintaa. Tavoitteena on asiakkaan kotiutuminen omaan kotiin. Kotiutuksen jälkeen kuntoutusta voidaan jatkaa tarvittaessa kotikuntoutusjaksolla. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Oulunkaaren, Koillismaan ja Lakeuden alueen terveyden ja sairaanhoidon palveluiden palvelualuejohtaja Pia Piispasen mukaan osastopaikkojen väheneminen tapahtuu samaan aikaan kuin järjestämissuunnitelman mukaiset, ikäihmisten korvaavat palvelut valmistuvat. Pohteen akuuttiosastoilla hoidetaan osastohoitoa vaativia potilaita keskimäärin 4-6 vuorokautta ja osa asiakkaista kotiutuu tämän jälkeen suoraan omaan kotiinsa. Mikäli asiakkaan hoidon tarve jatkuu, mutta hän ei tarvitse osastohoitoa, hoitoa jatketaan asiakkaan kotona kotisairaalan turvin tai tarvittaessa arviointiyksikössä. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää osaston paikkojen vähentämistä koskevan tiedotustilaisuuden sekä osaston henkilöstölle, että Taivalkosken kuntalaisille. Henkilöstön kanssa käydään keskusteluja henkilöstön toiveita kuunnellen. ”Toiminnan vahvistukset tehdään järjestämissuunnitelman mukaisesti. Käymme muutoksesta vuoropuhelua henkilöstön kanssa ja haluamme tiedottaa kuntalaisia tulevista toiminnan muutoksista”, Piispanen toteaa. Avoin kuntalaisten keskustelu- ja tiedotustilaisuus pidetään tiistaina 23.5. kello 17-18.30 Taivalkosken kunnan valtuustosalissa, osoitteessa Kirkkotie 1.

Taivalkoskella muutetaan osastopaikkoja arviointi- ja kuntoutusyksiköksi. Yksikköön tulee 15 paikkaa. Linjauksen mukaan arviointi- ja kuntoutusyksikkö on tarkoitettu iäkkäälle henkilölle, joka tarvitsee lyhytaikaista moniammatillista hoitoa. Yksikön toiminta on arvioivaa, kuntouttavaa, toimintakykyä ylläpitävää ja edistävää. Yksikön tavoitteena on asiakkaan turvallinen kotiutuminen tarvittavan tuen ja palvelujen turvin. Yksiköt ovat sosiaalihuoltolain mukaista ympärivuorokautista palveluasumista.Asiakkaan kotiin vietävistä palveluista vahvistetaan kotihoitoa, tehostettua kotikuntoutusta ja kotisairaalatoimintaa. Tavoitteena on asiakkaan kotiutuminen omaan kotiin. Kotiutuksen jälkeen kuntoutusta voidaan jatkaa tarvittaessa kotikuntoutusjaksolla.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Oulunkaaren, Koillismaan ja Lakeuden alueen terveyden ja sairaanhoidon palveluiden palvelualuejohtaja Pia Piispasen mukaan osastopaikkojen väheneminen tapahtuu samaan aikaan kuin järjestämissuunnitelman mukaiset, ikäihmisten korvaavat palvelut valmistuvat.

Pohteen akuuttiosastoilla hoidetaan osastohoitoa vaativia potilaita keskimäärin 4-6 vuorokautta ja osa asiakkaista kotiutuu tämän jälkeen suoraan omaan kotiinsa. Mikäli asiakkaan hoidon tarve jatkuu, mutta hän ei tarvitse osastohoitoa, hoitoa jatketaan asiakkaan kotona kotisairaalan turvin tai tarvittaessa arviointiyksikössä. 

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää osaston paikkojen vähentämistä koskevan tiedotustilaisuuden sekä osaston henkilöstölle, että Taivalkosken kuntalaisille. Henkilöstön kanssa käydään keskusteluja henkilöstön toiveita kuunnellen. 

”Toiminnan vahvistukset tehdään järjestämissuunnitelman mukaisesti. Käymme muutoksesta vuoropuhelua henkilöstön kanssa ja haluamme tiedottaa kuntalaisia tulevista toiminnan muutoksista”, Piispanen toteaa. 

Avoin kuntalaisten keskustelu- ja tiedotustilaisuus pidetään tiistaina 23.5. kello 17-18.30 Taivalkosken kunnan valtuustosalissa, osoitteessa Kirkkotie 1.