Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan koordinaatioryhmä suosittaa alueelle uusia rajoituksia

Julkaistu:

Ryhmä kokoontui aikaistettuun kokoukseen maanantaina 20.12.

Pohjois-Pohjanmaan koronatilanne jatkuu edelleen vaikeana. Tartuntamäärien kasvu on tasaantunut, mutta tartuntoja todetaan edelleen paljon. Terveydenhuollon kuormitus niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossakin on korkealla tasolla. Oulun yliopistollisessa sairaalassa oli maanantaina 31 koronapotilasta, joista kuusi tehohoidossa. OYS on perunut laajasti kiireetöntä toimintaa epidemiatilanteen vuoksi.

Huolta tilanteeseen tuo omikron-virusvariantin lisääntyminen maassa. Vaikka variantti ei nykytiedon valossa aiheuta aiempaa vaikeampaa taudinkuvaa, tartuntamäärien lisääntyessä myös sairaalahoitoa vaativien tapausten määrä kasvaa. Tämä puolestaan lisää riskiä terveydenhuollon ylikuormittumiselle.

”Pohjois-Pohjanmaalla ei toistaiseksi ole todennettu uuden virusvariantin aiheuttamia tartuntoja, mutta sellaisen toteaminen on vain ajan kysymys. Tähän mennessä epidemia on opettanut, että Etelä-Suomen kaltainen tilanne tulee meille pienellä viiveellä. Tätä kehityskulkua meidän on nyt saatava hidastettua”, koordinaatioryhmän puheenjohtaja, OYSin vs. johtajaylilääkäri Terhi Nevala kommentoi.

Tärkeintä on ottaa rokote

Koordinaatioryhmä painottaa, että olennaista vaikeiden taudinkuvien estämisessä on edelleen rokotekattavuuden parantaminen. Pohjois-Pohjanmaan yli 12-vuotiaista 81,4 prosenttia on nyt saanut vähintään kaksi rokoteannosta. Vaikka rokotekattavuus nousee, on nousu edelleen hidasta.

Kolmansien rokoteannosten antaminen on käynnistynyt Pohjois-Pohjanmaalla hyvin. Kolmas rokoteannos on tarpeen erityisesti riskiryhmille.

”Rokotukset ovat tie ulos tästä vaikeasta tilanteesta. Emme voi siis enempää painottaa sitä, miten tärkeää on ottaa rokote omalla vuorolla”, Nevala kommentoi.

Koordinaatioryhmä suosittaakin alueen kunnille, että ne edistäisivät rokottamista kaikin mahdollisin käytettävissä olevin keinoin, huomioiden päivittyneet suositukset rokotteiden annosväleistä.

Rajoituksia yleisötilaisuuksiin sekä asiakas- ja harrastustiloihin

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä katsoo, että terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi alueelle on välttämätöntä asettaa uusia rajoituksia. Koordinaatioryhmä suosittaa aluehallintovirastoa kieltämään yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset Pohjois-Pohjanmaan alueella. Täyskiellon myötä tilaisuuksia ei voisi järjestää koronapassin avulla.

Lisäksi koordinaatioryhmä suosittaa aluehallintovirastolle, että se asettaisi alueelle tartuntatautilain 58 g -pykälän mukaisia sulkutoimenpiteitä.

Koordinaatioryhmä suosittaa myös kiristämään ravintoloiden aukiolo- ja anniskeluaikoja koskevia rajoituksia Pohjois-Pohjanmaalla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että koronapassia ehdotetaan otettavaksi alueella pois käytöstä. Ryhmä katsoo, että jos ravintolarajoituksia ei kiristetä, jää muiden toimenpiteiden vaikutus vähäiseksi. Päätökset ravintolarajoituksista tekee valtioneuvosto.

Joulua tulee viettää vain perheen kesken

Joulun koordinaatioryhmä suosittelee viettämään mahdollisimman pienimuotoisesti, vain perhepiirissä. Muutoinkin kontakteja on tärkeää vähentää. Riskiryhmien ja ikäihmisten suojelemiseen on edelleen tärkeää kiinnittää huomiota. Myös esimerkiksi kuoro- ja yhteislaulua suositellaan välttämään.

Lisäksi koordinaatioryhmä muistuttaa, että alueella jo voimassa olevia suosituksia esimerkiksi maskien käytöstä ja etätyöstä on edelleen tärkeää noudattaa. Joulun alla ihmisiä on esimerkiksi kaupoissa liikkeellä paljon, jolloin maskien käytön ja hyvien hygieniakäytäntöjen merkitys korostuu.

Sairaana ei tule lähteä ihmisten ilmoille vaan on tärkeää jäädä kotiin sairastamaan. Jos on hengitystieinfektion oireita kuten kuumetta, nuhaa tai yskää, kannattaa tehdä apteekista tai kaupasta ostettava koronan antigeeni-pikatesti. Jos kotitestistä saa positiivisen testituloksen, tulee hakeutua koronatestiin terveydenhuoltoon.