Tiedote

Pohde tarjoaa mielenterveys- ja päihdepalveluja walk in -toimintamallilla kolmen kunnan alueella

Julkaistu:

Nuorten ja nuorten aikuisten masennusoireilu ja ahdistuneisuus ovat lisääntyneet ja heidän tarvitsemien mielenterveys- ja päihdepalvelujen kysyntä on kasvanut. Pohteen alueella tähän haasteeseen pyritään vastaamaan 13–29-vuotiaille kehitetyllä matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalvelujen Walk in-toimintamallilla.

Walk in-toimintamalli kohdennetaan 13–29-vuotiaille, joilla on tunnistettuja tai vielä tunnistamattomia päihde- tai mielenterveyshäiriöitä. Kehittämistyön tavoitteena on tarjota nuorille ja nuorille aikuisille heidän tarvitsemiaan mielenterveys- ja päihdepalveluja oikea-aikaisesti ja ennaltaehkäisevästi. Tavoitteena on tunnistaa nuorten ongelmia, haasteita ja tarpeita mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta nuoret eivät ajautuisi raskaisiin palveluihin. Tunnistettavia ongelmia voivat olla esimerkiksi ongelmat liittyen itsetuntoon, syömiseen, nukkumiseen tai jännittämiseen. Walk in-toimintamallin pilotti on aloitettu syksyn 2023 aikana Oulaisten, Pyhännän ja Haapaveden alueella.

Walk in-toimintamalli koostuu kolmesta eri palvelusisällöstä. Luottamus on nuorille tärkeää ja heidän on helpompi jutella tutun henkilön kanssa. Pyhännällä toteutettujen kuraattorikahvien eli ”porinakahvien” on tarkoitus toimia matalan kynnyksen palveluna, jonka aikana nuoret voivat jutella ja tutustua kuraattoriin ja terveydenhoitajaan ja kertoa vapaasti huolistaan. Kuraattorikahvit kestävät välitunnin ajan ja jokaiselle yläasteen luokka-asteelle on varattu oma välitunti. Välituntien välissä nuorilla on mahdollisuus keskustella kahden kesken ilman ajanvarausta walk in-periaatteella.

Tarve nuorten mielenterveystarkastuksille on tunnistettu Pohteen alueella ja pilotin aikana näitä toteutetaan Oulaisten ja Pyhännän alueella 9-luokkalaisille. Terveydenhoitajan toteuttaman mielenterveystarkastuksen aikana nuoren kanssa käydään keskustellen läpi elämän perusasioita, kuten nukkuminen ja syöminen ja puhutaan niihin liittyvistä mahdollisista haasteista ja ongelmista. Mielenterveystarkastusten tavoitteena on tukea nuorten henkistä jaksamista arjessa kartoittamalla nuoren omia voimavaroja ja auttamalla nuoria tunnistamaan ennaltaehkäisevästi henkiseen jaksamiseen liittyviä ongelmia ja ohjata nuoria henkisten voimavarojen ylläpitoon. Mielenterveystarkastusten tavoitteena on myös tunnistaa nuoren tarve lisäkäynneille, jotka toteutetaan esimerkiksi IPC-käynteinä. IPC on 12–18-vuotiaiden masennusoireilun hoitoon ja ennaltaehkäisyyn tarkoitettu 3–6 käyntikerran interventio.