Tiedote

OYSin kuntoutusosasto on muuttanut Oulun kaupunginsairaalan tiloihin

Julkaistu:

Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS) kuntoutusosasto toimii nyt Oulun kaupunginsairaalan tiloissa. Potilaita kehotetaan tarkistamaan oikea saapumispaikka asiakaskirjeestä.

OYSin kuntoutusosasto on siirtynyt maanantaina 8.8.2022 alkaen uusiin tiloihin Oulun kaupunginsairaalan päärakennukseen.

Uusi käyntiosoite on Kiviharjuntie 5. Sisäänkäynti on kaupunginsairaalan pääovesta. Kuntoutusosastolle on sisäänkäynniltä opasteet. Kuntoutukseen saapuvia potilaita kehotetaan tarkistamaan oikea saapumispaikka asiakaskirjeestä.

Myös osaston puhelinnumerot asiakkaille ovat muuttuneet sijainnin vaihtuessa:

– Kuntoutusosaston osastonsihteeri virka-aikana puh. 08 315 4780

– Kuntoutusosaston hoitajat iltaisin ja viikonloppuna puh. 050 470 7115.

Kuntoutusosastolla toteutetaan vaativia toimintakyvyn arviointeja ja toimintakykyä edistäviä kuntoutusjaksoja yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Arviointeihin ja kuntoutusjaksoille saavutaan lähetteellä sairauden tai onnettomuuden jälkeen laskeneen toimintakyvyn vuoksi. Osastokuntoutusta tarvitsevalla kuntoutujalla voi olla esimerkiksi aivoverenkiertohäiriö, selkäydinvaurio, aivovamma, monivamma, komplisoitunut tuki- ja liikuntaelinvaiva, erilaisten kasvainten aiheuttama jälkitila tai haastava kipuoireisto.

Kuntoutus toteutetaan moniammatillisesti ja se sisältää kuntoutumista edistävää hoitotyötä sekä yksilö- ja ryhmämuotoista terapiaa. Kuntoutushenkilöstö koostuu sairaanhoitajista, lähihoitajista, fysio-, toiminta- ja puheterapeuteista, neuropsykologista sekä lääkäreistä.