Tiedote

Maailmanlaajuinen kampanja kiittää sairaanhoitopiirien henkilöstöä koronaepidemian aikaisesta työstä – Oysissa jaetaan 24 mitalia

Julkaistu:

Oysin henkilökunnalle jaetaan kädenmuotoisia mitaleja kiitokseksi koronaepidemian aikaisesta työstä. Kyseessä on maailmanlaajuinen kampanja, johon osallistuu 66 eri maata.

Hand Medal Project on maailmanlaajuinen hanke, jossa 3000 korualan tekijää 66:sta eri maasta valmisti hoitotyön tekijöille kiitokseksi koronaepidemian aikana tehdystä työtä n. 70 000 käden muotoista mitalia. Suomesta projektissa oli mukana noin 30 valmistajaa, joiden käsistä syntyi yli 400 mitalia.

Oulun yliopistollinen sairaala (Oys) sai hankkeelta yhteensä 24 mitalia. Ehdokkaita mitalien saajiksi oli moninkertainen määrä, joten mitalien saajat joudutaan arpomaan.

”Koronaepidemiaan liittyvä työ on vaativaa ja henkilökunta on tehnyt työtä moniammatillisesti ja erittäin sitoutuneesti”, kertoo Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallintoylihoitaja Pirjo Lukkarila. ”Lääkäreiden ja hoitajien toteuttaman potilastyön ohella tärkeää työtä on tehty mm. infektioiden torjunnassa, sairaalahuollossa sekä laboratoriossa”, Lukkarila jatkaa.

Jaettavan mitalin muoto on kaunis ja yksinkertainen ja se on helppo valmistaa erilaisista metalleista. Jokaisen mitalin takana on numero, jonka kautta voi löytää nettisivulta tiedon siitä, kuka mitalin on valmistanut.

Eri maihin mitalit on jaettu koordinaattorien välityksellä. Suomessa mukaan lähtivät lähes kaikki sairaanhoitopiirit. Mitalit jaetaan yksiköihin, jotka ovat osallistuneet keskeisesti koronaepidemiatyöhön. Oysissa mitalit jaetaan 9.11. alkavalla viikolla.

Taustaa

Hand Medal Project on maailmanlaajuinen korualan tekijöiden hanke, joka syntyi taiteilijoiden Iris Eichenberg (USA) ja Jimena Riosin (Argentiina) aloitteesta. Hankkeen tarkoituksena on osoittaa kiitollisuutta terveydenhuollon henkilöstölle työstä koronapandemian aikana. 3000 tekijää 66:sta eri maasta ovat valmistaneet noin 70 000 kpl käden muotoisia mitaleja. Mitalien kansainvälinen jakopäivä on 8. marraskuuta.

“Kun seuramme miten hoitajat, lääkärit ja muut alan työntekijät tekevät kaikkensa yhteisömme puolesta, jopa vaarantamalla oman terveytensä meidän vuoksemme, haluamme löytää tavan kiittää ja kunnioittaa heitä.”

Lisätietoa (www.handmedalproject.com)