Tiedote

Koronaviruksen aiheuttamaa tautia on Pohjois-Pohjanmaalla edelleen liikkeellä paljon

Julkaistu:

Sairaalakuormitus alueen sairaaloissa ja vuodeosastoilla on ollut viime viikot nousussa, mutta osoittaa nyt merkkejä tasaantumisesta. Alueellinen koordinaatioryhmä ei linjannut muutoksia alueella voimassa oleviin suosituksiin.

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui tarkastelemaan alueen koronatilannekuvaa tiistaina 29.maaliskuuta. Ryhmä ei linjannut muutoksia alueella voimassa oleviin suosituksiin, vaan päätti pitää esimerkiksi maskisuositukset sekä suosituksen etä- ja lähityön yhdistämisestä edelleen voimassa.

Vaikka suurin osa sairastaa koronaviruksen aiheuttaman taudin kotona ja enää vain osa tartunnoista kirjautuu virallisiin tilastoihin, on koronatautia Pohjois-Pohjanmaalla edelleen liikkeellä paljon. Tilanne on näkynyt maaliskuun ajan myös alueen sairaalakuormituksessa, vaikka sairaalahoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrä osoittaakin nyt tasaantumisen merkkejä. Perusterveydenhuollon vuodeosastoilla potilasmäärät ovat säilyneet kuluneen viikon ajan yhteensä noin 60 potilaan tuntumassa. Oulun yliopistollisessa sairaalassa potilasmäärät ovat taittuneet takaisin alkuvuoden noin 15 päivittäisen potilaan tasolle. Tehohoidon potilasmäärät eivät ole nousseet.

Koronapotilaiden määrän lisäksi terveydenhuollon ammattilaisten sairauspoissaolot ja sijaisten saamisen vaikeus haastavat terveydenhuoltoa edelleen.

Alueellinen koordinaatioryhmä muistuttaa, että epidemia-ajan yleiset turvallisuusohjeet riittävistä turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta ovat edelleen tärkeitä epidemian hillitsemiseksi. Myös koronarokote kannattaa ottaa, mikäli sellainen vielä itseltä puuttuu. Erityisen tärkeitä rokotukset ovat koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluville, eli esimerkiksi ylipainoisille ja ikääntyneille ihmisille.