Tiedote

Koronatilanne Pohjois-Pohjanmaalla ennallaan

Julkaistu:

Pohjois-Pohjanmaan koronatilanteessa ei ole tapahtunut kuluneen viikon aikana merkittäviä muutoksia. Alueellinen koordinaatioryhmä linjasi, että suositukset ja rajoitukset säilyvät toistaiseksi ennallaan.

Pohjois-Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä kokoontui tarkastelemaan alueen tilannekuvaa tiistaina 9. maaliskuuta. Ryhmä totesi, että epidemia on Pohjois-Pohjanmaalla edelleen kiihtymisvaiheessa. Tartuntamäärät ja tartuntojen ilmaantuvuus ovat kahden viime viikon aikana jossain määrin nousseet, mutta nousu selittyy pitkälti Oulun kaupunginsairaalan epidemialla. Muualla maakunnassa tilanne on edelleen rauhallinen.

Muuntoviruksen leviämisen riski on valtakunnallisesti korkea ja siihen täytyy myös meillä varautua. Muutoksia suosituksiin voidaan tehdä tarvittaessa nopeallakin aikataululla. ”On odotettavissa, että viime viikolla linjatut tiukemmat kokoontumisrajoitukset ja maanantaina 8.3. alkanut ravintoloiden sulku alkavat näkyä tartuntaluvuissa pienellä viiveellä. Kun näemme, minkälainen vaikutus näillä on alueen epidemiatilanteeseen, näemme myös, onko tarvetta linjata uudelleen esimerkiksi etäopetusta tai lasten ja nuorten harrastuksia koskevia suosituksia”, koordinaatioryhmän puheenjohtaja, OYSin johtajaylilääkäri Juha Korpelainen kommentoi.

Viikon 9 aikana Pohjois-Pohjanmaalla todettiin yhteensä 117 koronatartuntaa. Miltei kaikki tartuntojen lähteet pystytään edelleen selvittämään, liki puolet nyt todetuista tartunnoista liittyy Oulun kaupunginsairaalan tartuntaketjuun. Tartuntojen ilmaantuvuus on kahden viikon seurantajaksolla nyt 52,49.