Tiedote

Hyvinvointialueen talouden tasapainottamisen toimenpide-ehdotukset nähtävissä – tutustu ja kerro näkemyksesi

Julkaistu:

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen talous- ja henkilöstötilanne edellyttävät toiminnan sopeuttamista. Hyvinvointialueen viranhaltijat ovat tehneet koosteen toimenpiteistä, joita harkitaan talouden tasapainottamiseksi. Viranhaltijoiden ehdotuksiin voi nyt tutusta ja niitä voi kommentoida kyselyssä ja asukastilaisuuksissa.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen talousarviota vuodelle 2024 valmistellaan parhaillaan. Tämänhetkisen arvion mukaan vuoden 2024 alijäämä ilman sopeuttamistoimenpiteitä olisi noin 150 miljoonaa euroa. Näin suuri alijäämä ei ole mahdollinen.

Talous- ja henkilöstötilanne edellyttävät jo päätettyjen toimenpiteiden lisäksi uusia toimenpiteitä rakenteiden ja toiminnan uudistamiseksi. Muutokset vaikuttavat muun muassa palveluverkkoon, johtamisjärjestelmään, hallintoon ja tukipalveluihin sekä ostopalveluihin ja sopimuksiin.

Oheinen dokumentti on Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen viranhaltijoiden tekemä kooste toimenpiteistä, joita harkitaan säästötoimenpiteiden tekemiseksi. Toteutuessaan täysimääräisesti nämä toimenpiteet pienentäisivät alijäämää vajaat 100 miljoonaa euroa. Ehdotettujen toimenpiteiden lisäksi hyvinvointialueen on löydettävä toiminnastaan vielä noin 30 miljoonan euron lisäsäästöt. Tällöin alijäämä vuodelle 2024 jää 20 miljoonaan euroon.

Tässä materiaalissa olevista toimenpiteistä ei ole tehty poliittisia linjauksia eikä päätöksiä. Dokumentin sisältöä on esitelty hyvinvointialueen aluevaltuustolle valtuuston seminaarissa 16.10.2023.

Päätöksenteolla tiivis aikataulu

Toimenpiteitä valmistellaan osana Pohteen talousarviota ja tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaa. Valtiovarainministeriön hyväksymä tuottavuus- ja taloudellisuusohjelma on lainanottovaltuuden ehto. Ohjelma on toimitettava valtiovarainministeriölle 21.11.2023.

Tulevaisuuslautakunta käsittelee tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman toimenpiteitä sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta ja turvallisuuslautakunta pelastustoimen palvelujen osalta. Lautakunnat antavat toimenpiteistä esityksen aluehallitukselle. Lisäksi laaditaan esitys hallinnon ja tukipalvelujen sopeuttamistoimista. Aluehallitus lähettää tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman aluevaltuuston päätettäväksi. Aluevaltuusto päättää ohjelman hyväksymisestä kokouksessaan 20.11.2023.

Ehdotuksia voi nyt kommentoida

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen henkilöstöllä, asukkailla ja eri sidosryhmillä on mahdollisuus kertoa näkemyksensä ehdotetusta toimenpideohjelmasta ja esittää vaihtoehtoisia ratkaisuja talouden tasapainottamiseksi ja lisäsäästöjen saamiseksi. 

Palautetta ja ehdotuksia voi antaa kyselyn kautta. Kysely on avoinna 3.11.2023 saakka.

Pohde järjestää talouden tasapainottamisen toimista henkilöstö- ja asukastilaisuuksia. Asukastilaisuudet järjestetään Teams-yhteydellä 30.10. kello 18–19.30 ja 2.11. kello 17–18.30. Tilaisuudet ovat samansisältöiset. 

Tapahtumien osallistumislinkit julkaistaan Pohteen tapahtumakalenterissa: https://tapahtumat.pohde.fi/