Tiedote

Epidemiatilanne on säilynyt tasaisena Pohjois-Pohjanmaalla

Julkaistu:

Suositukset pidetään ennallaan, suositeltu rokoteväli lyhenee kahdeksaan viikkoon.

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä ei linjannut tiistaisessa kokouksessaan muutoksia alueella voimassa oleviin suosituksiin. Koronaepidemia on alueella yhä kiihtymisvaiheessa, mutta tartuntojen määrä on säilynyt edellisviikkojen tasolla. Myös sairaalahoitoa tarvinneiden potilaiden määrä on edelleen matala.

Valtaosa nyt todetuista tartunnoista on lähtöisin perheistä ja muusta lähipiiristä. Vaikka koulutartuntoja on todettu jonkin verran aikaisempaa enemmän, on tartunnan riski luokkaolosuhteissa pieni. Lapset myös sairastavat koronaviruksen aiheuttaman taudin yleensä hyvin lieväoireisena.

Vaikka koulutartunnat kuormittavat testausta ja tartuntojen jäljitystä, on tartuntojen lähteet saatu alueella edelleen selvitettyä hyvin. Suurin osa tartunnoista on jäljitettävissä isompiin tartuntaketjuihin.

Alueellinen koordinaatioryhmä muistuttaa edelleen rokotteiden ottamisen tärkeydestä. Tähän mennessä 79,5 prosenttia alueen yli 12-vuotiaista on saanut ainakin yhden rokoteannoksen. Toisen rokoteannoksen saaneita yli 12-vuotiaista on nyt 52,7 prosenttia.

Koska rokotteita on Pohjois-Pohjanmaalla saatavilla hyvin, tavoitellaan rokotuskattavuuteen kiriä ensimmäisen ja toisen rokoteannoksen väliä lyhentämällä. Sairaanhoitopiirin uuden ohjeistuksen mukaan toinen koronarokote voidaan antaa 8 viikon kuluttua ensimmäisestä annoksesta. ”Rokotteiden saatavuus on meidän sairaanhoitopiirin alueella hyvä, joten annosväliä voidaan sen puolesta lyhentää. Annosvälin lyhentäminen ei saa viivästyttää kenenkään ensimmäisen rokoteannoksen saamista,” OYSin vs. johtajaylilääkäri Terhi Nevala kertoo.

Aikaisemman ohjeen mukaan suositeltu väli on ollut 8 – 12 viikkoa. Käytännössä alueen kunnat vastaavat asukkaidensa rokotuksista, joten ennen aikaistettuun rokotukseen hakeutumista kannattaa tarkistaa oman kunnan sen hetkinen käytäntö.

Rokotuksista huolimatta on edelleen tärkeää noudattaa korona-ajan yleisiä turvallisuusohjeita, huolehtia turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta sekä käyttää maskeja suositusten mukaisesti.