Tiedote

Epidemia jatkuu tasaisena

Julkaistu:

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä piti tiistaisessa kokouksessaan alueen koronasuositukset ennallaan. Alkuvuoden aikana purettujen rajoitusten vaikutusta epidemiatilanteeseen seurataan.

Koronaepidemia jatkuu Pohjois-Pohjanmaalla edellisviikkojen kaltaisena. Viruksen aiheuttamaa tautia on liikkeellä paljon, mutta iso osa tartunnoista ei tule näkyville tilastoihin, vaan tauti sairastetaan kotona tavallisen flunssan tapaan. Sairaalahoidon kuormitus on säilynyt maltillisena: koronapotilaiden määrä Oulun yliopistollisessa sairaalassa on vaihdellut tammi-helmikuun ajan hieman viidentoista molemmin puolin.

Alueellinen koordinaatioryhmä totesi, että alueella voimassaolevat suositukset epidemian hillitsemiseksi pidetään ennallaan. Alueelta on alkuvuoden aikana purettu rajoituksia niin yleisö- kuin yksityistilaisuuksienkin osalta. Näiden purkujen vaikutuksia tilanteen kehittymiselle seurataan.

Lisäksi ryhmä muistuttaa, että riittävän korkea rokotekattavuus on edelleen keskeinen keino tilanteen hallitsemiseksi. Erityisen tärkeitä rokotukset ovat koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluville, eli esimerkiksi ylipainoisille ja ikääntyneille ihmisille. Vaikka omikron-variantin myötä rokotetunkin riski sairastua on aiempaa korkeampi, suojaa rokotus edelleen hyvin erityisesti vakavalta tautimuodolta ja vähentää riskiä joutua sairaalahoitoon.