Tiedote

Aluehallitus koolla: tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman toimenpiteet etenevät

Julkaistu:

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 30.4.2024 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus käsitteli muun muassa ensimmäiset tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman toimeenpanoon liittyvät viranhaltijapäätökset. Päätökset liittyvät ikäihmisten palvelujen, vammaispalvelujen ja terveyden- ja sairaanhoidon palvelujen muutoksiin. Aluehallitus päätti, ettei käytä päätöksiin otto-oikeutta. Yhden päätöksen osalta aluehallitus äänesti.

Pohteen tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaan liittyvät yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 8.4.2024. Neuvottelutulos käsiteltiin aluehallituksessa 16.4. Ohjelman toimenpiteet tehdään viranhaltijapäätöksinä hallintosäännön ja delegointipäätösten mukaisesti. Päätökset tehdään niistä muutoksista, joissa vastuuyksikkörakenne muuttuu.

Päätökset tehdään ja tuodaan käsittelyyn vaiheittain. Ensimmäiset, 26.4. tehdyt viranhaltijapäätökset tulivat aluehallituksen käsittelyyn kokouksessa 30.4. Aluehallituksella on viranhaltijapäätöksiin otto-oikeus. Otto-oikeus tarkoittaa sitä, että aluehallitus voi ottaa viranhaltijan tekemän päätöksen omaan käsittelyynsä ja muuttaa päätöstä, tehdä asiassa uuden päätöksen tai palauttaa sen valmisteluun.

Aluehallitus keskusteli otto-oikeuden käyttämisestä viranhaltijapäätöksissä ja päätti, ettei otto-oikeutta käytetä. Yhdestä päätöksestä äänestettiin. Äänin 9–2 aluehallitus päätti, ettei se käytä otto-oikeutta Tyrnävän Kotolan toiminnan muutosta koskevaan viranhaltijapäätökseen. Päätösten toimeenpano voi siis edetä.

Muutosten toimeenpano etenee henkilöstön kuulemisilla. Asiakkaiden ja omaisten kanssa käydään keskustelut jatkotoimenpiteistä ja tarvittavista palveluista. Toimenpiteitä tehdään vaiheittain, viimeistään vuoden loppuun mennessä. Yksikkökohtaisista muutoksista viestitään henkilöstölle, asiakkaille ja asukkaille.  

Nyt käsitellyt muutokset:

Ikäihmisten palvelut

  • Iin Kuivaniemen ympärivuorokautisen asumispalveluyksikön toiminnan lakkauttaminen
  • Kuusamon Villa Haavan ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikön toiminnan lakkauttaminen
  • Reisjärven Honkalinnan ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikön toiminnan lakkauttaminen
  • Ylivieskan Sipilän ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikön toiminnan lakkauttaminen
  • Lumijoen Lumilyhdyn ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikön toiminnan lakkauttaminen ja muuttaminen yhteisöllisen asumisen yksiköksi
  • Tyrnävän Kotolan ympärivuorokautisen palveluasuminen yksikön toiminnan muuttaminen kuntoutusyksiköksi
  • Reisjärven kuntoutusyksikkö Arviidan toiminnan lakkauttaminen

Terveyden ja sairaanhoidon palvelut

  • Laajan palvelun sote-keskuksien, sote-keskuksien ja sote-yksiköiden nimeäminen
  • Siikajoenkylän sote-yksikön lakkauttaminen ja palvelujen muuttuminen digitaalisiksi ja liikkuviksi

Vammaispalvelut

  • Ylikiimingin toimintakeskus Karpalon toiminnan lakkauttaminen
  • Oulaisten Rohtokujan asumispalveluyksikön toiminnan lakkauttaminen
  • Iin lyhytaikaishoidon yksikkö Aseman toiminnan lakkauttaminen ja uuden yksikön perustaminen
  • Kuivaniemen yksikön toiminnan lakkauttaminen ja toiminnan siirtyminen Iihin.

Päätöksenteko tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman toimenpiteisiin liittyen jatkuu, ja viranhaltijapäätöksiä tuodaan aluehallituksen käsittelyyn myös seuraavissa kokouksissa.

Viranhaltijapäätökset ovat nähtävillä Pohteen verkkosivuilla.

Muut käsitellyt asiat

Aluehallitus hyväksyi Pohjois-Suomen yhteistyöalueen yhteistyösopimukseen liittyvän päivityksen tiekartan lähetettäväksi sosiaali- ja terveysministeriöön.

Aluehallitus merkitsi tiedoksi järjestämislain 29 pykälän mukaisen selvityksen, ja valtuutti sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtajan toimittamaan tiedot STM:lle sekä THL:lle. Aluehallitus merkitsi tiedoksi myös Pohjois-Pohjanmaan pelastustoimen vastaavan selvityksen ja hyväksyi sen vastineeksi sisäministeriön tietopyyntöön.

Lisäksi aluehallitus hyväksyi eropyynnön alueellisesta neuvottelukunnasta ja nimesi alueelliseen neuvottelukuntaan uuden varajäsenen. Nuorisovaltuustoon nimettiin uusi jäsen Siikajoelta.

Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla

Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran 7.5.2024.

Kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivuilta aluehallituksen sivulta.