Uusi sairaala

Uudet tilat sädehoidolle

Julkaistu:

Suomen pohjoisin sädehoidon yksikön uudisrakennus on noussut kuin huomaamatta kapealle tontille Oulun kaupunginsairaalan kupeeseen.

 Sädehoidonyksikön henkilökuntaa tutustumassa tulevaisuuden sairaalan työmaalla rakentuviin uusiin tiloihin
Katja Heikkinen (vas.), Katri Kela ja Juha Nikkinen jodottavat jo uusien toimitilojen valmistumista. Kuva Tiina Mäki

Vielä rakennustelineiden ja työmaa-aitojen saartamien seinien sisälle rakentuvat ensi kevääseen mennessä tilat sädehoitoa antavalle yksikölle. Vaikka urakka etenee hyvää vauhtia, vielä on monta mutkaa ratkottavana ennen kuin toiminta uusissa tiloissa käynnistyy.  

Yksikössä työskentelevät röntgenhoitaja Katri Kela, osastonhoitaja Katja Heikkinen ja ylifyysikko Juha Nikkinen katsovat tulevaan positiivisin mielin. Uudet tilat on suunniteltu vastaamaan muuttuvan toiminnan tarpeisiin. Potilaan näkökulmasta uusista tiloista pyritään saamaan mahdollisimman selkeät ja helposti saavutettavat. 

– Potilaan kulkua on uusissa tiloissa mietitty tarkasti. Esimerkiksi missä potilas otetaan vastaan, missä häntä haastatellaan, onko riittävästi pukuhuoneita ja niin edelleen, Heikkinen kertoo. 

Toiveet kuultu

Henkilöstö on ollut tiiviisti mukana uusien tilojen ja toiminnan suunnittelussa. Yhteinen kädenjälki näkyy lopputuloksessa.  

– Kun miettii taaksepäin kaikkia työpajoja, joissa on käyty, niin kaikki on varmasti ollut tarpeen. Olemme saaneet sanoa mielipiteemme ja niitä on myös kuunneltu, Heikkinen sanoo.  

Nikkinen on samoilla linjoilla: Henkilöstölle kuuluu kiitos siitä, että kaikki ovat olleet todella sitoutuneita suunnitteluun. Eri ammattiryhmät ovat tehneet hyvää, moniammatillista yhteistyötä. 

Uusien tilojen lisäksi myös toimintaa mietitään uudella tavalla. Käynnissä on esimerkiksi kokeilu, jossa yksikössä työskentelee röntgen- ja sairaanhoitajien, fyysikoiden ja lääkäreiden ohella lähihoitaja. Vaikka kokeilu on ollut käynnissä vasta vähän aikaa, on siitä saatu jo myönteisiä tuloksia. 

Kehitysehdotuksia on kerätty henkilöstöltä esimerkiksi yksikön kehittämispäivässä.  

– Päivän aikana saatiin tosi hyviä ideoita, joita nyt voidaan lähteä viemään eteenpäin, Kela kertoo.  

Volyymit kasvussa

Syövän ilmaantuvuuden yleistyessä myös sädehoitoa tarvitsevien potilaiden määrä kasvaa. Uusissa tiloissa kasvavaan tarpeeseen pystytään vastaamaan nykyistä paremmin. Tällä hetkellä OYSissa on neljä sädehoitolaitetta, kun uusiin tiloihin niitä tulee aluksi viisi. Tilaa on kuudelle laitteelle. Lisäksi uuden sairaalan C-taloon on tehty varaus kahdelle laitteelle. 

– Jos potilasmäärien nousu pysyy tällaisena kuin se on ollut, niin laskelmien mukaan noin 2024– 2025 tarvittaisiin kuudes laite. Vuonna 2030 arvio on noussut jo vähintään seitsemään laitteeseen, Nikkinen kertoo.  

Lisäksi sädehoidon yksikköön tulee esimerkiksi oma magneettikuvauslaite.  

– Muukin laitekanta uudistuu ja käyttöön saadaan entistä monipuolisemmin erilaisia kuvantamismenetelmiä, Katri Kela kertoo. 

Käyttöönotto on iso urakka 

Ennen kuin ensimmäinen potilas astuu tiloihin sisään näillä näkymin loppukeväästä 2022, edessä on mittava käyttöönottoprojekti, jonka aikana laitteita testataan ja henkilöstöä perehdytetään niiden käyttöön. Muuttosuunnittelu on käynnistynyt, mutta monta asiaa on vielä ratkaistavana. Kaikkia tarpeita ei vielä tunnetakaan. Jonkin aikaa yksikkö toimii yhtä aikaa uusissa ja vanhoissa tiloissa.  

– Näiltä osin aikataulu ja suunnitelmat vielä selventyvät. Olo on kuitenkin toiveikas, emme ole muutoksen edessä yksin. Ollaan päästy tekemään yhteistyötä ammattilaisten kanssa eri puolilta sairaalaa. Vielä työnsarkaa riittää, mutta hyvällä tiellä jo ollaan Heikkinen summaa. 

 

Työt uuden sairaalan työmaalla etenevät hyvin 

  • Uuden sairaalan A- ja B-rakennukset ovat kohonneet jo täyteen korkeuteensa. 
  • Rakentamisen valmistumisen ja potilastoiminnan käynnistymisen välissä on vielä mittava käyttöönottovaihe. Tämän vaiheen organisointia suunnitellaan parhaillaan. 
  • Sosiaali- ja terveysministeriömyönsi poikkeamisluvan uudistamisohjelman toisen vaiheen toteutukselle. C-rakennuksen urakka onalkanut vanhan pesularakennuksen purkutöillä.