Uusi sairaala

Rakentaminen etenee kohti käyttöönottoa

Julkaistu:

Uuden sairaalan ensimmäiset osat avaavat ovensa potilaille suunnitelmien mukaan jo vuoden päästä, alkuvuodesta 2023.

 Rakentaminen etenee kohti käyttöönottoa
Uuden sairaalan A-talon katukerroksen näkymiä. Kuva Mika Vallineva

Uuden sairaalan rakentaminen etenee ripeästi: niin A- kuin B-rakennuksessakin on edetty sisävalmistusvaiheen töihin, ja esimerkiksi kiinteästi asennettavat kalusteet löytävät hyvää vauhtia paikoilleen.

Vaikka töitä vielä riittää, kääntyvät katseet päivä päivältä kohti tilojen lähestyvää käyttöönottoa ja edessä häämöttävää muuttoa. Uudisrakennukset sekä luovutetaan rakentajalta sairaanhoitopiirille että otetaan käyttöön vaiheittain lähivuosien aikana.

Vesivahingon vaikutuksia kartoitetaan

A-rakennuksen työmaalla tapahtui tammikuun alkupuolella laiterikko, joka aiheutti vesivahingon uuden sairaalan alimmaiseen eli tunnelikerrokseen. Vahingon syynä oli kaukolämmön paineenkorotuspumpun ja lämmönvaihtimen välissä olevan liitoskohdan repeäminen, minkä seurauksena tiloihin pääsi mittava määrä kuumaa vettä ja siitä aiheutunutta vesihöyryä. Jonkin verran vettä ja höyryä kulkeutui myös viereisen B-rakennuksen puolelle.

– Onni onnettomuudessa oli, että tapahtuma huomattiin välittömästi, jolloin kuivaustyöt ja vahingon rajaaminen saatiin käyntiin ripeästi, ohjelmajohtaja Kari-Pekka Tampio summaa.

Tilat korjataan uutta vastaaviksi

Vahingon aiheuttaminen vaurioiden kartoitus ja korjaaminen etenee työmaalla nyt huolellisuus edellä. Apuna käytetään myös allianssin ulkopuolisia asiantuntijoita. Työ ottaa aikaa, sillä jokainen alueella sijaitseva laite tarkistetaan yksi kerrallaan.

Lopullisia vaikutuksia esimerkiksi tilojen käyttöönoton aikatauluun on vielä varhaista sanoa. Varovaisia arvioita kuitenkin on, että luovutusaikataulu pystyttäisiin pitämään ennallaan.

– Kartoituksessa käytetään apuna maan parhaita asiantuntijoita. Aikatauluja tärkeämpää on saada tilat korjattua kerralla ja huolellisesti uutta vastaaviksi, ettei niistä tule myöhemmin rakennuksen elinkaaren aikana ongelmia, allianssin projektipäällikkö Pekka Jokela NCC:ltä kertoo.

Myös tapahtuman juurisyiden perinpohjainen selvittely on käynnissä.

– Sen tuloksena syntyy näkemys paitsi vahinkoon johtaneista syistä myös korjaavat toimenpiteet, joilla estetään vastaavan tapahtuman uusiutuminen jatkossa, Jokela sanoo.

Korjaustöihin on perustettu kokonaan oma hankeorganisaationsa. Näin varmistetaan, että työt muissa osissa työmaata pääsevät jatkumaan suunnitellusti.

Käyttöönoton suunniteltu aikataulu

  • Sädetalo: Kesäkuu 2022: tilat luovutetaan rakentajalta sairaanhoitopiirille, Syyskuu 2022: toiminta uusissa tiloissa käynnistyy.
  • A-talo: Alkuvuodesta 2023: toiminta ensimmäisissä kerroksissa käynnistyy. Lokakuu 2023: toiminta ylimmissä kerroksissa käynnistyy
  • B-talo: Joulukuu 2022: ensimmäiset kerrokset luovutetaan sairaanhoitopiirille. Heinäkuu 2023: toiminta ensimmäisissä kerroksissa käynnistyy. Maaliskuu 2024: toiminta ylimmissä kerroksissa käynnistyy.