Töissä Oysissa

Yhdessä kuntoillen ja harrastaen

Julkaistu:

PPSHP:n vapaa-ajan yhdistys Vapari järjestää sairaalan työntekijöille monipuolisesti toimintaa. Yhteisten tapahtumien kautta Vapari ylläpitää myös sairaalan henkilöstön me-henkeä.

 Pesäpallopelissä
Vaparin joukkue on osallistunut esimerkiksi sairaaloiden väliseen pesäpalloturnauksiin.

Henkilökunnan virkistys- ja vapaa-ajan toimintaa varten yli 40 vuotta sitten perustettu Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin vapaa-ajan yhdistys Vapari tarjoaa kaikille sairaalan työntekijöille ja sairaalan tehtävistä eläköityneille mahdollisuuksia yhteiseen liikuntaan, taiteen ja kulttuurin toimintaan sekä erilaisiin yhteisöllisiin tapahtumiin.

Korona-aikana Vaparin kuntosali on ollut suljettu ja eivätkä ryhmät ole voineet kokoontuntua rajoitusten takia. Keskitalon mukaan korona ei kuitenkaan ole kovin laskenut käyttöastetta kuntosalikäyntejä lukuun ottamatta. Vuonna 2019 käyttäjiä oli 4 500 eli karkeasti ajatellen 70 prosenttia sairaanhoitopiirin 7 000 työntekijästä oli mukana Vaparin toiminnassa.

–  Ennen koronasulkua pelkästään omalla kuntosalillamme kävi keskimäärin 50 henkilöä päivässä läpi vuoden, kertoo Vaparin puheenjohtaja Minna Keskitalo.

Epidemia-aikana Vaparin hallitus on järjestänyt etäryhmiä, kuten ohjattua joogaa, pilatesta, kahvakuulatreeniä, pakarajumppaa ja FasciaMethod-liikuntaa, joka sisältää harjoitteita yleisimpiin tuki- ja liikuntaelinoireisiin.

– Vuosien varrella meille on tullut yhä enemmän kehonhuoltoa edistäviä ryhmiä, koska työtehtävissä vaaditaan lihaskuntoa ja työkuormituksesta palautumista. Näin pyrimme osaltamme edistämään henkilöstön työkykyä ja jaksamista, kertoo terveysliikunnan suunnittelijan työtä sairaanhoitopiirissä tekevä Keskitalo.

Vaparin toiminnan rahoittaa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, jolta Vaparin hallitus tukea hakee joka vuosi. Hakemuksen pohjana ovat yhdistyksen eri jaostojen tekemät vuosittaiset toimintasuunnitelmat. Vaparin hallituksen tukena työskentelee 23 eri jaostoa.

Liikuntaa laidasta laitaan

Kuntosali on henkilökunnalle ilmainen, mutta esimerkiksi taidekerhoista peritään pientä kuukausimaksua. Sillä katetaan Tahkokankaalta vuokratun toimitilan kuluja.

Harrastaminen Vaparissa voi olla väkevää kilpailutreeniä, jonka tavoitteena on Suomi juoksee -tapahtuma tai Sulkavan soutu tai yliopistosairaaloiden välinen pesäpallo-ottelu. Mutta yhtä lailla se voi olla aloittelijoiden tutustumista uuteen lajiin.

– Työyhteisöjen aktivointikampanjoilla kannustetaan terveyttä edistävään liikuntaan ja tuetaan me-henkeä. Pyöräillen tai kävellen tehtävät kilometrikisat ja kuntokortti ovat hyvä esimerkki yksikköjen yhteisestä liikkumisesta, Keskitalo sanoo.

Esimerkiksi kevään kilometrikisaan osallistuttiin eri yksiköistä isolla joukolla.  Viime vuonna työyhteisöjen pyöräilyn kevätkilometrikisan suursarjaan osallistui OYSista 50 joukkuetta, joissa oli mukana noin 1 200 työntekijää.

Taidetta ja musiikkia unohtamatta

– Taideryhmissä on ollut esimerkiksi hopeakurssi ja perheiden keramiikkakerho. Omissa tiloissamme kokoontuvat myös kankaankutojat. Hallitus saa paljon ehdotuksia vaparilaisilta: Näitä toiveita pyrimme toteuttamaan, joten myös ajassa liikkuvia ilmiöitä voimme ottaa kurssitarjontaamme.

Peltolan tiloissa OYSin työntekijöistä muodostuneet bändit saavat harjoitella. Koska vapaa-ajantoiminnalla tuetaan myös sairaalan yhteisöllisyyttä, Vaparin toimintaan kuuluvat – sitten kun korona sen sallii – erilaiset tapahtumat. Niistä yksi on ollut OYS Rock, jossa sairaalan työntekijöistä koostuvat yhtyeet pääsivät esiintymään työkavereille.