Töissä Oysissa

OYS mukana Elossa 24h -sarjassa

Julkaistu:

Elossa 24h palaa ruutuun ajankohtaisin uusin jaksoin maaliskuun lopussa. Julkisen terveydenhuollon työtä esittelevän sarjan kahdeksan uutta jaksoa nähdään Yle TV1:ssä 28.3. alkaen.

 Kameramiehet kuvasivat OYSissa marraskuussa.
Ylen kuvausryhmä tallensi ammattilaisten työtä OYS:ssa. Arkistokuva Tiina Mäki

Oulun yliopistollisen sairaalan arjen työssä nähdään viidennellä tuotantojaksolla psykologi Sari Kukkamaa neurokirurgialta (jakso 5), ylilääkäri Willy Serlo (jakso 2) ja apulaisylilääkäri Mika Venhola (jakso 6) lastentaudeilta. Yhteispäivystyksen arkea esittelevät apulaisylilääkäri Iita Daavittila (jakso 6), erikoistuva lääkäri Olli Köykkä ja hoitaja Heikki Vähäsarja (jaksossa 4).

Lisäksi Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta ohjelmassa ovat mukana ensihoitaja Leevi Marjanen ja ensihoitoesimies Johanna Laukka.

Dokumentaarinen ohjelmasarja ​Elossa 24h​ (www.yle.fi/elossa24h)  on tällä kaudella kuvattu poikkeusoloissa covid-19-epidemian takia. Ohjelma näyttää, miten – poikkeusoloissakin – meitä suomalaisia hoidetaan ja pidetään elossa vuorokauden jokaisena tuntina. Sarja on toteutettu turvallisuus huomioiden ainutlaatuisessa yhteistyössä sairaaloiden kanssa.

Sarjan viides tuotantokausi kuvattiin poikkeuksellisen laajasti eri puolella Suomea. Nelisenkymmentä kameraryhmää taltioi marraskuussa 2020 sarjaa 20 suomalaisessa kaupungissa ja 25 eri hoitoyksikössä.

Mukana ovat Suomen yliopistosairaaloista Helsingin ja Uudenmaan HUS, Tampereen TAYS, Turun TYKS ja Oulun OYS, ensihoidon FinnHEMS-yksikkö Turussa sekä erilaiset yksiköt muun muassa Lappeenrannassa, Lahdessa, Kotkassa, Kokkolassa, Hämeenlinnassa, Kilpisjärvellä, Savonlinnassa, Rovaniemellä ja Jyväskylässä. ​Ohjelmasarja starttaa erikoisjaksolla, loput seitsemän koostuvat pääsääntöisesti yhden vuorokauden aikana kuvatuista materiaaleista. OYS on ollut mukana tuotannossa usean kauden ajan.

Sarjan kahdeksan uutta jaksoa nähdään Yle TV1:ssä 28.3.–4.4.2021. Yle Areenassa kaikki uudet jaksot ovat katsottavissa 28.3. alkaen.