Töissä Oysissa

Hoitologistikot palvelevat sairaalan työntekijöitä

Julkaistu:

OYS hyllytyspalvelut on hoitotyötä palveleva kokonaisuus, jotka varmistavat että lääkärit ja hoitajat voivat tehdä potilastyötään niin, että kaikki tarvittavat välineet ovat käden ulottuvilla.

 Hoitologistikko Mia Keränen kerää toimenpidepakkauksia leikkaussaliin toimitettavaksi. Palveluesimiehet Joonas Haataja ja Jarmo Piippo kertovat palvelutyön laajentuneen vuosien aikana. Kuva Tiina Mäki
Hoitologistikko Mia Keränen kerää toimenpidepakkauksia leikkaussaliin toimitettavaksi. Palveluesimiehet Joonas Haataja ja Jarmo Piippo kertovat tehtäväkentän laajentuneen vuosien aikana. Kuva Tiina Mäki

Hyllytyspalvelu on laajentanut palveluitaan vuosikymmenen ajan. Hoitologistikot huolehtivat siitä, että hoitotyössä tarvittavat välineet löytyvät osastojen varastoista ja toimenpiteistä. Näin hoitohenkilökunnan työpanosta vapautuu hoitotyöhön.

Kello 6 aamulla keräilyvuorossa olevat hoitologistikot aloittavat työnsä. Sydänleikkauksiin tarvittavat välineet pitää olla toimitettuna kello 7, jotta anestesiahoitaja pääsee tekemään omat valmistelutyönsä. Samaan aikaan anestesiahoitajan kanssa myös muut noin 15 hoitologistikkoa tarttuvat työhönsä.

Palveluesimiehet Joonas Haataja ja Jarmo Piippo kertovat, että hyllytyspalvelujen pääasiallinen tehtävä on OYSin hoitotarvikelogistiikan järjestäminen.

– Monimutkaisen systeemin kehitteleminen ja siitä vastaaminen on mielekästä. Paras palaute on perinteisesti se, kun mistään ei kuulu mitään, he hymyilevät.

Tilaamista ja hyllyttämistä

Hyllytyspalvelun pääasiallisiin tehtäviin kuuluu hoitotarvikkeiden tilausten tekeminen ja saapuvan tavaran hyllyttäminen. Hoitologistikot vastaavat myös osastojen varastopisteiden tilaus-ja toimitusprosesseista, reklamaatioista sekä korvaavien tuotteiden etsinnästä.

– Tulevaisuudessa on tarkoitus, että kaikki sairaalan tarvikelogistiikka kulkisi hyllytyspalvelun kautta.

Hyllytyspalvelut sekoitetaan usein keskusvaraston tai hankintapalveluiden toimintaan. Yhteistyötä tehdään päivittäin ja toimintaa koordinoidaan siten, että toivotut tuotteet päätyvät hyllyyn ajallaan.

– Me emme tuo tavaroita tänne, vaan tilaamme niitä tarpeiden mukaan Vihikarin keskusvarastolta. Hankintapalvelut ovat keskustassa. Siellä hallinnoidaan tuotteiden kilpailutuksia ja sopimuksia, selittävät Haataja ja Piippo.

Merkityksellistä työtä

Vuonna 2010 keskusleikkausosastolta alkanut yhden varaston pilotti kattaa nykyään yli 95 prosenttia OYSin osastoista ja hyllytyspalvelun tarkistettavana on viikoittain noin 200 varastopistettä. Hoitotyöntekijän ja -logistikon arkea helpottaa, että tavarat ovat mahdollisuuksien mukaan samassa järjestyksessä kaikissa varastoissa.

OYSin hoitologistikot tekevät myös toimenpidepakkauskeräilyä.

– Kirurgi tietää, mitä ollaan tekemässä ja hän määrittelee, mitä mukaan kerätään. Sydänleikkaukseen keräilyrivejä on enimmillään noin 100 kappaletta, kertovat Haataja ja Piippo.

Keräilyrivejä havainnollistaakseen kaksikko esittelee mobiililaitetta, jonka avulla varastohyllyissä olevien tuotteiden koodeja luetaan ja tilauksia kerätään rivi riviltä. Toimenpidepakkauksiin kootaan kaikki tietyssä toimenpiteessä tarvittavat instrumentit ja tarvikkeet peittelymateriaaleista neuloihin.

Hyllytyspalvelu on osastojen palvelemista, tarpeisiin ja toivomuksiin reagoimista. Sen merkityksen huomaa viimeistään silloin, jos logistiikkaketju katkeaa jostain syystä. Katkoihin ja viiveisiin pyritään reagoimaan välittömästi.

– Saattaa kuulostaa, että ämpärin saaminen osastolle ei ole tärkeää, mutta arkisillakin tuotteilla voi olla yllättävän tärkeä käyttötarkoitus, kuvailee Piippo. Hyllytyspalvelulla on iso merkitys OYSin arjessa.