Töissä Oysissa

Henkilö- ja työyhteisöesittelyt: sairaanhoitaja Hanna Kähkönen

Julkaistu:

Sairaanhoitajan työ OYSin nuorisopsykiatrian tutkimus- ja hoito-osastolla on monipuolista ja antoisaa.

 Henkilö- ja työyhteisöesittelyt: sairaanhoitaja Hanna Kähkönen
Hanna Kähkösen mukaan parasta hänen työssään on työyhteisön tuki ja läsnäolo arjessa.

Kuka olet?  

Olen Hanna Kähkönen. Työskentelen sairaanhoitajana Oulun yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian tutkimus- ja hoito-osastolla 86B.  

Minkälainen on tyypillinen työpäiväsi? 

Työni on kolmivuorotyötä. Minulle osastolla tehtävä vuorotyö on uusi kokemus. Tehtävät vaihtuvat jonkin verran vuoron mukaan: yövuorot varsinkin ovat erilaisia kuin muut. Osallistun yhdessä muun henkilökunnan kanssa osaston arjen pyörittämiseen. Lisäksi toimin tiettyjen potilaiden omahoitajana. Osaston toimintatavoissa, jotka ovat joka paikassa vähän omanlaisensa, on ollut oppimista.  

Omahoitajana osallistun potilaiden palavereihin, joissa suunnitellaan ja arvioidaan potilaan hoitoa. Työhöni kuuluu paljon yhdessäoloa nuorten kanssa, kuten esimerkiksi pelaamista päiväsalissa. Erilaisia kiertäviä tehtäviä ovat lääkehoitoon, raportin pitämiseen ja ravitsemukseen liittyvät tehtävät. Osastolla työtehtäviin kuuluu myös tehostettua valvontaa tai vierihoitoa. Jos potilas tarvitsee jatkuvaa tukea, joku meistä hoitajista on koko ajan vuorollaan läsnä potilaan kanssa. Työssäni on paljon ilmapiirin tunnustelua, aikataulujen organisointia, kirjallista ja suullista viestintää potilaiden kanssa sekä saman vuoron työntekijöiden ja eri vuorojen välillä. Meidän hoitajien täytyy koko ajan pysyä ajan tasalla potilaiden muuttuvista tilanteista. 

Mitkä ovat työsi ja työyhteisösi parhaat puolet?  

Parasta työssäni on ehdottomasti loistava työyhteisö! Olen aikaisemmin tehnyt yksilövastaanottotyötä. Silloin tunsin usein olevani työyhteisön ulkopuolella. Täällä osastolla sairaanhoitajana olen enemmän kiinni arjen pyörittämisessä. Mitään ei joudu tekemään yksin, vaan moniammatillista tukea on saatavilla koko ajan. Aina saa kysyä! Täällä on paljon kokeneita ammattilaisia, jotka ovat läsnä toisilleen. 

Nuorten kanssa työskentely on minulle palkitsevaa. Omat kokemukseni teini-iässä auttavat minua ymmärtämään, minkälaisia asioita nuoret käyvät läpi. Nuorten kanssa työskennellessäni tunnen myötätuntoa: potilaamme ovat ihania ja uskon heidän mahdollisuuksiinsa. 

Mitä teet vapaa-aikanasi?  

Uutena työntekijänä minulla on ollut paljon oppimista uudesta työyhteisöstä. Aluksi se tuntui raskaaltakin, mutta olen ylpeä, miten hyvin olen muutamassa kuukaudessa päässyt työhön sisään. Myös vuorotyöhön tottuminen on ottanut aikansa. Kun olen vapaalla, niin olen lämmitellyt talkooporukassa Oulun Tuirassa sijaitsevan saunalautan saunaa. Myöskin musiikkiprojekti, joissa sanoitan ja laulan, on hyvää vastapainoa. 

Miltä tuntuu olla Pohteella?  

Halusin tulla töihin Pohteelle, jotta saisin monipuolisempaa työkokemusta. Minulla on ollut rajoittavia uskomuksia itsestäni, jotka halusin todistaa vääräksi. Olen esimerkiksi ajatellut, että minusta ei ole osasto- tai vuorotyöhön. Tässä työyhteisössä olen saanut murrettua näitä uskomuksia! Minulle tämä on ollut iso hyppy omalle epämukavuusalueelle, mutta se on kannattanut. Olen oppinut itsestäni paljon. Tämä työ on tehnyt minusta rohkeamman ja lisännyt uskallustani tehdä itselleni uusia asioita. Myös ammatillisesti työskentelyn aloittaminen Pohteella oli minulle hyvä ja tarpeellinen ratkaisu, joka on vahvistanut sairaanhoitajan ammatti-identiteettiäni. Osaan ja pystyn! Tulin töihin Pohteelle kesätyöntekijäksi. Olen iloinen, että olen löytänyt täältä paikkani ja saan jatkaa uraani nuorisopsykiatrialla. 

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta pohde?  

Pohde on suuri, todella massiivinen työnantaja.  

___

Tämä artikkeli on osa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen julkaisemaa ”Parhaat osaajat” -juttusarjaa.