Tiedote

OYS supistanut kiireetöntä toimintaa

Julkaistu:

Hoidon tarve on pysynyt Oulun yliopistollisessa sairaalassa koronaepidemian osalta tasaisena viime viikkojen ajan, mutta nyt hoidon järjestämiseen vaikuttavat henkilökunnan poissaolot. Arvio henkilöstön riittävyydestä tehdään päivittäin.

 OYS supistanut kiireetöntä toimintaa

Koronapotilaiden määrä on pysynyt Oulun yliopistollisessa sairaalassa (OYS) varsin tasaisena viime viikkojen ajan. Koronpotilaita on ollut sairaalan osastoilla hieman toistakymmentä.

”Tänä aamuna meillä oli hoidossa 16 potilasta, joilla on koronatartunta. Lisäksi sairaalassa paljon muiden sairauksien vuoksi hoidossa olevia potilaita.  Meillä on  tällä hetkellä henkilökuntaa tavallista enemmän sairaana ja sijaisten saamisessa on haasteita”, toteaa OYSin vs. johtajaylilääkäri Terhi Nevala.

Sairaalan kiireetöntä toimintaa pyritään pitämään normaalisti yllä mutta esim. kuluneella viikolla on jouduttu perumaan toimenpiteitä.

Arvio henkilöstön riittävyydestä tehdään päiväkohtaisesti ja kiireettömän hoidon peruutukset pyritään pitämään mahdollisimman vähäisinä. Jos toimenpidettä tai vastaanottoa joudutaan siirtämään, potilaaseen ollaan yhteydessä sairaalasta.