Tiedote

NordLab aloittaa yhteistoimintaneuvottelut – tavoitteena rakenteiden ja toiminnan uudistaminen

Julkaistu:

NordLab on kutsunut henkilöstöjärjestöjen viralliset neuvottelijat yhteistoimintaneuvotteluun. Kutsu esitettiin keskiviikkona 1.11. ja neuvottelut tullaan käymään ajalla 7.11.-21.11.2023. Yhteistoimintaneuvottelut aloitetaan, koska NordLabin vuoden 2024 valmisteilla olevassa talousarviossa esitetyt toimintatuotot eivät riitä kattamaan vuoden 2024 toimintamenoja. Rahoitusvaje koskee myös toiminnan kehittämisen kannalta keskeisiä investointeja. ”Vuoden 2024 talousarviossa on tällä hetkellä noin 3,5 miljoonan euron, eli 4 % kuilu tulojen ja menojen välillä. Ensi viikolla alkavissa neuvotteluissa etsimme yhdessä henkilöstöjärjestöjen kanssa keinoja tuon kuilun pienentämiseksi. Joka tapauksessa tavoitteena tulee olla NordLabin rakenteiden, palveluverkon ja toimintamallien uudistaminen tavalla, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen”, kertoo toimitusjohtaja Anne Piikivi. Lopullisen talousarvioesityksen tekee 30.11.2023 NordLabin yhtymähallitus. Talousarviosta päättää yhtymäkokous 15.12.2023. Taustalla hyvinvointialueiden taloustilanne NordLabin taloustilanteessa ei tämänhetkisen tiedon pohjalta tule tapahtumaan merkittävää kohentumista lähivuosien aikana. NordLab hyvinvointiyhtymän jäsenten eli pohjoisten hyvinvointialueiden vaikea taloustilanne heijastuu väistämättä myös NordLabin toimintaan ja laboratoriopalvelujen hinnoitteluun. ”Hyvinvointialueiden erittäin haastavan taloustilanteen takia ei meilläkään ole mahdollista korottaa hintoja kustannusten nousua vastaavasti”, sanoo Piikivi. NordLabin toiminta varmistaa osaltaan Pohjois-Suomen terveydenhuollon toimintaedellytyksiä. ”Laboratoriotoiminnan palveluverkon on jatkossakin oltava yhdenmukainen pohjoisten hyvinvointialueiden toiminnan kanssa. Siksi on järkevää, että myös NordLabin palveluverkkoa tarkastellaan tässä vaiheessa, kun hyvinvointialueet tekevät omia ratkaisujaan”. Investoinnit varmistavat tulevaisuuden palvelut NordLabin toiminta-alue kattaa neljä hyvinvointialuetta, Keski- ja PohjoisPohjanmaan, Lapin ja Kainuun. Vuoden 2024 merkittävimmät investointikohteet ovat koko NordLabin toiminta-alueen kattava yhteinen laboratoriotietojärjestelmä ja OYS 2030 -hankkeeseen liittyvä laboratoriotilojen siirtäminen uuteen sairaalarakennukseen. Vaikka taloustilanne on juuri nyt haastava, Piikivi katsoo luottavaisin mielin tulevaisuuteen. ”Näiden keskeisten investointien kautta voimme tulevaisuudessakin taata tehokkaat ja toimintavarmat laboratoriopalvelut koko Pohjois-Suomen alueella”.

NordLab on kutsunut henkilöstöjärjestöjen viralliset neuvottelijat yhteistoimintaneuvotteluun. Kutsu esitettiin keskiviikkona 1.11. ja neuvottelut tullaan käymään ajalla 7.11.-21.11.2023. Yhteistoimintaneuvottelut aloitetaan, koska NordLabin vuoden 2024 valmisteilla olevassa talousarviossa esitetyt toimintatuotot eivät riitä kattamaan vuoden 2024 toimintamenoja. Rahoitusvaje koskee myös toiminnan kehittämisen kannalta keskeisiä investointeja.

”Vuoden 2024 talousarviossa on tällä hetkellä noin 3,5 miljoonan euron, eli 4 % kuilu tulojen ja menojen välillä. Ensi viikolla alkavissa neuvotteluissa etsimme yhdessä henkilöstöjärjestöjen kanssa keinoja tuon kuilun pienentämiseksi.  Joka tapauksessa tavoitteena tulee olla NordLabin rakenteiden, palveluverkon ja toimintamallien uudistaminen tavalla, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen”, kertoo toimitusjohtaja Anne Piikivi.

Lopullisen talousarvioesityksen tekee 30.11.2023 NordLabin yhtymähallitus. Talousarviosta päättää yhtymäkokous 15.12.2023.

Taustalla hyvinvointialueiden taloustilanne

NordLabin taloustilanteessa ei tämänhetkisen tiedon pohjalta tule tapahtumaan merkittävää kohentumista lähivuosien aikana. NordLab hyvinvointiyhtymän jäsenten eli pohjoisten hyvinvointialueiden vaikea taloustilanne heijastuu väistämättä myös NordLabin toimintaan ja laboratoriopalvelujen hinnoitteluun.

”Hyvinvointialueiden erittäin haastavan taloustilanteen takia ei meilläkään ole mahdollista korottaa hintoja kustannusten nousua vastaavasti”, sanoo Piikivi.

NordLabin toiminta varmistaa osaltaan Pohjois-Suomen terveydenhuollon toimintaedellytyksiä.

”Laboratoriotoiminnan palveluverkon on jatkossakin oltava yhdenmukainen pohjoisten hyvinvointialueiden toiminnan kanssa. Siksi on järkevää, että myös NordLabin palveluverkkoa tarkastellaan tässä vaiheessa, kun hyvinvointialueet tekevät omia ratkaisujaan”.

Investoinnit varmistavat tulevaisuuden palvelut

NordLabin toiminta-alue kattaa neljä hyvinvointialuetta, Keski- ja PohjoisPohjanmaan, Lapin ja Kainuun. Vuoden 2024 merkittävimmät investointikohteet ovat koko NordLabin toiminta-alueen kattava yhteinen laboratoriotietojärjestelmä ja OYS 2030 -hankkeeseen liittyvä laboratoriotilojen siirtäminen uuteen sairaalarakennukseen.

Vaikka taloustilanne on juuri nyt haastava, Piikivi katsoo luottavaisin mielin tulevaisuuteen. ”Näiden keskeisten investointien kautta voimme tulevaisuudessakin taata tehokkaat ja toimintavarmat laboratoriopalvelut koko Pohjois-Suomen alueella”.