Tiedote

Pohteen strategia tarkistetaan vuoden 2025 aikana – sähköinen kysely asukkaille, henkilöstölle ja eri sidosryhmille​ avattu

Julkaistu:

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on avannut sähköisen kyselyn, jonka tavoitteena on selvittää näkemyksiä ja mielipiteitä Pohteen strategiasta ja arvioida sen päivittämistarvetta. Kysely on tarkoitettu alueen asukkaille ja Pohteen henkilöstölle, luottamushenkilöille ja muille yhteistyötahoille. Kysely on avoinna 31.1.2025 saakka Pohteen verkkosivuilla.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen nykyinen strategia on hyväksytty toukokuussa 2022, ja se ulottuu vuoteen 2030. Strategia antaa suunnan Pohteen toiminnan ja palvelujen kehittämiselle. Nyt avattu sähköinen kysely käynnistää Pohteen strategian tarkistamiseen liittyvän työskentelyn, joka jatkuu syksyyn asti. Tavoitteena on, että päivitetty strategia on aluevaltuuston päätettävänä loppuvuodesta 2025. Asukkaat, henkilöstö ja eri sidosryhmät pääsevät kertomaan näkemyksensä myös päivitetystä strategialuonnoksesta kesän ja syksyn aikana.   

– Strategian tarkistaminen Pohteen ensimmäisten toimintavuosien jälkeen on tullut ajankohtaiseksi. Arvoissa ja palvelulupauksessamme korostuu yhdessä tekeminen. Haluammekin jälleen laajasti kuulla eri sidosryhmiä, jotta strategian päivittäminen tapahtuu mahdollisimman moniäänisesti ja kattavan osallisuuden pohjalta. Kysely on strategian päivittämisen ensimmäinen vaihe, ja toivottavasti saamme siihen runsaasti vastauksia, sanoo sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Strategiatyössä hyödynnetään erilaisia osallisuuden menetelmiä. Strategiatyön edetessä vuoden 2025 aikana sähköisten vastausmenetelmien lisäksi tullaan tarjoamaan mahdollisuus antaa näkemyksiä strategiasta myös kirjallisesti ja muun muassa erilaisissa yhteistyötilaisuuksissa.   

Kysely toimii tukena nykyisen ja uuden aluevaltuuston strategiatyössä 

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle valitaan keväällä uusi aluevaltuusto. Aluevaalit järjestetään 13.4.2025, ja uusi aluevaltuusto aloittaa toimikautensa kesäkuussa. Nyt avattu kysely tukee Pohteen nykyisen ja tulevan aluevaltuuston strategiatyötä. Myös hyvinvointialuelaki edellyttää, että strategiaa tarkistetaan vähintään kerran aluevaltuuston toimikaudessa. Aluevaltuuston toimikausi on neljä vuotta.    

Strategiakysely kartoittaa Pohteen strategiaan ja sen päivittämiseen liittyviä näkemyksiä ja mielipiteitä. Kyselyyn voivat vastata Pohjois-Pohjanmaan asukkaat, Pohteen henkilöstö ja luottamushenkilöt sekä muut sidosryhmät.   

Kysely on avoinna 31.1.2025 saakka Pohteen verkkosivuilla: Strategiakysely 2025. Pohteen nykyiseen strategiaan voi tutustua hyvinvointialueen verkkosivuilla: Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen strategia 2023–2030.