Tiedote

Potilaiden hoito turvataan

Julkaistu:

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri turvaa potilaiden hoidon Tehyn ja Superin ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana.

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn sekä lähi- ja perushoitajaliitto Superin Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ammattiosastot ovat julistaneet ylityö- ja vuoronvaihtokiellon sairaanhoitopiirin sairaaloihin. Taustalla on sairaanhoitopiirissä kesän ajan väliaikaisesti voimassa ollut korotettu hälytysrahakäytäntö, josta on nyt palattu normaaliin, sopimuksen mukaiseen käytäntöön.

Kielto on alkanut maanantaina 13.9. klo 12 ja se on järjestöjen ilmoituksen mukaan voimassa maanantaihin 20.9. klo 12 saakka. Toimet koskevat kaikkia sairaanhoitopiirin yksiköitä eli esimerkiksi Oulun yliopistollista sairaalaa ja Oulaskankaan sairaalaa.

Sairaanhoitopiiri järjestää sairaaloidensa toiminnan siten, että kiellon vaikutukset potilaiden hoitoon jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Toimenpiteiden suunnittelu käynnistyi maanantaina välittömästi ammattiosastojen ilmoituksen jälkeen. Toiminnan turvaamiseksi käytetään sekä sisäisiä työjärjestelyjä että muita tavanomaisia sijaisjärjestelyjä.