OYSin A-rakennuksen työmaalle Oulun rakennusvalvonnan Tuumastukki-palkinto

Oulun rakennusvalvonta palkitsee vuosittain rakennusalan hankkeen, jossa on onnistuttu laadukkaassa rakentamisessa. Tänä vuonna Tuumastukki-palkinnon saa OYS 2030 -uudistamisohjelman A-rakennus.

Palkinnon perusteeksi rakennusvalvonta nimeää sen, että A-rakennuksessa on onnistuttu pääsuunnittelijan ja rakennustyömaan johdolla hoitamaan uudella innovatiivisella tavalla rakennustyönaikaista suunnittelun yhteensovittamista ja muutosten hallintaa tietomalleja hyödyntäen niin työmaalla kuin myös suunnittelupöydällä. Toimivasta työnjohdosta kertoo rakennustyömaalla hyvä työ- sekä yleisjärjestys, jonka ansiosta rakentaminen on voitu toteuttaa puhtaana oikea-aikaisesti.

Palkinto luovutettiin keskiviikkona OYSin työmaalla. Kunniakirjat luovutettiin seuraaville toimijoille:

Pääsuunnittelija Toni Väisänen, Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy
Vastaava työnjohtaja Eero Stenfors, NCC Suomi Oy
IV-työnjohtaja Jouni Kakkuri, Aro Systems Oy
Laatuvastaava Saija Pulkkinen, NCC Suomi Oy
Työsuojeluvaltuutettu Jekora Vornanen, NCC Suomi Oy
Turvallisuuskoordinaattori Pekka Lappalainen, OYS 2030
Projektipäällikkö, käyttöönotto ja TATE, Mikko Honkala, OYS 2030
Päävalvoja, Arto Ollikainen, OYS 2030