Tiedote

Kevät tuo tietöitä OYSin ympäristöön – alueella liikkujilta pyydetään tarkkaavaisuutta

Julkaistu:

OYSin uuden sairaalan rakentaminen etenee kevään ja kesän aikana liikennejärjestelyjen ja pihatöiden pariin. Ennen kun saadaan valmista, aiheutuu töistä väliaikaista häiriötä sairaala-alueella liikkuville.

OYSin uuden sairaalan työmaan läheisyydessä tehdään ensi viikosta alkaen uuden sairaalan rakentamiseen liittyviä töitä, joista aiheutuu poikkeusjärjestelyjä Kajaanintieltä Aapistielle ja siitä edelleen OYSin piha-alueelle johtavalle tieosuudelle. Tien ali kaivetaan uuden sairaalan sähkökaapeleita, minkä vuoksi liikenne ohjataan väliaikaisesti poikkeusreitille. Työt alkavat valmistelevilla töillä maanantaina 9.5.

Kulku sairaala-alueelle on mahdollista töiden ajan, mutta työt voivat aiheuttaa alueelle ruuhkaa. Paikalla on kiireisimpinä aikoina liikenteenohjaus ohjaamassa liikennettä.

Työt Kajaanintien ja Aapistien risteysalueella jatkuvat syksyyn

Poikkeusjärjestelyt jatkuvat Kajaanintien suunnasta OYSiin tultaessa kesäkuusta alkaen, kun Kajaanintien ja Aapistien risteysalueella aloitetaan uuden sairaalan liittymien rakentaminen. Työt jatkuvat syyskuulle saakka. Ajoväylät sairaala-alueelle ovat töiden ajan käytössä, vaikka liikenne kulkee ajoittain poikkeusreittejä pitkin. Työt tulevat vaikuttamaan myös kevyen liikenteen kulkureitteihin risteysalueen läheisyydessä. Kulkureitit merkitään alueelle opastein. Asiasta tiedotetaan lisää lähempänä niiden alkamisajankohtaa.

Kiviharjunkujalla ja avohoitotalon edustalla tietöitä

Myös sairaala-alueen länsipuolella liikkuville on tiedossa muutoksia kulkureitteihin. OYSin sädehoidon yksikön uudisrakennuksen valmistumiseen liittyvät piha- ja tietyöt tuovat poikkeusjärjestelyjä Kiviharjunkujan ympäristöön kesäkuusta alkaen. Myös avohoitotalon edustalla tehdään kesän aikana asfaltointitöitä. Töiden aikataulusta tiedotetaan tarkemmin kesän aikana.

Kaikilta sairaala-alueella liikkuvilta pyydetään tarkkaavaisuutta, sillä alueella liikkuu paljon raskasta liikennettä.