Uusi sairaala

Kaukolämpölinjan rakentaminen vaikeuttaa liikkumista OYSin ympäristössä  

Julkaistu:

Kaukolämpölinjan rakentaminen vaikeuttaa liikkumista OYSin ympäristössä, Kiviharjuntien puolella, tästä viikosta (viikko 19) alkaen. Rakentaminen käynnistyy sairaala-alueen eteläpäästä ja etenee avohoitotalon edestä kohti uuden sairaalan työmaata kevään ja kesän aikana. Kokonaisuudessaan töiden arvioidaan valmistuvan ensi syksynä.

 Kaukolämpölinjan rakentaminen vaikeuttaa liikkumista OYSin ympäristössä   

Työt pyritään sijoittamaan ilta-aikaan, jotta niistä aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa sairaalan toiminnalle. Linjaa varten alueelle tehtävä kaivanto aiheuttaa kuitenkin poikkeusjärjestelyjä Avohoitotalon ja Medipoliksen edustalle.

Autotiet säilyvät töiden ajan käytössä normaalisti, mutta osa Avohoitotalon ja Medipoliksen välisistä autopaikoista poistuu käytöstä. Asiakkaille pysäköintitilaa löytyy esimerkiksi pysäköintitalo Rauhaparkista, johon helpoin ajoreitti töiden ajan on Professorintien kautta. Saattoliikenne sairaalan sisäänkäyntien edustalle on mahdollista töiden ajan.

Kevyt liikenne ohjataan osittain poikkeusreiteille ja reitit merkitään alueelle opastein. Pyörätelineitä on väliaikaisesti normaalia vähemmän.